tiistai 10. lokakuuta 2017

Off to Amsterdam and Prague + my top 5 when travelling

English version below :)

Moi!

Lähdin juuri matkaan kohti Hollantia. Vihdoin on nimittäin koittanut se aika, että pääsen kisaamaan! Niinkuin aiemmin kerroin, kauden avaus siirtyi pienten ongelmien takia ja viime viikot olen keskittynyt rakentamaan kuntoa ja saamaan itseäni kasaan niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olenko nyt sitten tikissä? Noh, valitettavasti en täysin. Jonkinlaista ylirasitustilaa tässä käydään läpi yhä edelleen. Toisina päivinä olo on mahtava ja toisina kroppa sitten taas on täysin spagetti, mikä on todella ikävää ja harmillista. Tilanne on nyt kuitenkin tällainen ja on hyväksyttävä se, etten ole paras Airi tällä hetkellä. Mutta musta tulee kyllä taas sellainen!


Tällä viikolla mulla on siis edessä ensin matka Hollantiin Dutch GP -kisaan. Jatkan Hollannista suoraan Tshekkiin, missä pelaan viikonloppuna kauden ensimmäiset Tshekin liigan liigamatsini. On super kivaa päästä uuteen joukkueeseen ja saada uusia kokemuksia ja uusia tuttavuuksia! Tshekistä lennän kotiin Odenseen maanantaiaamuna ja tiistaina starttaakin jo Denmark Open -kisa. Kiireinen viikko ja paljon matkustusta on siis edessä. Tästä tulikin mieleeni, että voisin kirjoittaa muutaman minulle tärkeän asian matkustukseen liittyen.

Joten tässäpä tulee:

1. SUUNNITTELU

  • Asioiden suunnittelu on melko pieni vaiva, mutta mulle tärkeä asia. Lentojen ja hotellien varaaminen ajoissa, varauskoodien ylöskirjaaminen, kyytien tai julkisen liikenteen reittien tsekkaaminen ajoissa, laukkujen pakkaaminen hyvissä ajoin ym. helpottaa suuresti. Google Mapsista löytää myös helposti ruokakaupat ja ravintolat etukäteen. Pidän siitä, että tiedän mitä teen ja minne menen, koska silloin voin keskittyä pelaamiseen, kun homma sujuu ja ei tarvitse miettiä muita järjestelyjä.
2. RENTO TEKEMINEN

  • On tärkeää nauttia matkasta, eikä ajatella että "hyi kamalaa kun on pitkä matka ja monta tuntia lentokentällä ja väsyttää ja elämä on rankkaa ja voiei". Koska oikeasti, onko mitään ihanampaa kuin istuskella rauhassa junassa ja kirjoitella blogia tai lukea koulukirjoja? Tai vielä parempaa on se, kun katselee lentokoneen ikkunasta pilviä ja kuuntelee hyvää musaa. Ah, ja ei pidä unohtaa lentokonepäikkäreitä!
3. FIKSU PAKKAAMINEN
  • Tarvitsenko oikeasti mukaan kolmet farkut, neljä neuletta ja kymmenen pelipaitaa, joita sitten raahaan niskat vääränä? Niinpä. Tärkeää on tietenkin myös ottaa mailakassi käsimatkatavaroihin ja kengät sekä yksi pelivaatekerta mukaan, jos ruumaan menevä laukku hukkuu.
4. MUISTA SYÖDÄ JA JUODA
  • Typerintä ikinä on jättää syömättä koko päivänä, koska ei nyt vaan ehtinyt lentokentällä eikä tullut mieleen ottaa eväitä mukaan. Tai sitten mennä mäkkäriin, koska ei ehdi muuta. Tämä on joskus ihan okei eikä sille aina voi mitään, mutta on aika helppoa ottaa eväät mukaan tai suunnitella ruokailut etukäteen. Varsinkin kun on kyse huippu-urheilusta ja seuraavana päivänä on usein tärkeä matsi. Jollekin muulle tällä ei ehkä ole väliä, mutta itse huomaan kyllä, jos olen syönyt huonosti. Myös vesipullo on super tärkeä matkustuskaveri!
5. KOMPRESSIOVAATTEET
  • En matkusta enää ikinä minnekään ilman kompressiosukkia ja -trikoita! On niin paljon kivempaa, kun perillä ei sitten ole aivan turvonneet jalat ja nilkat.
Ps. Käykää tsekkaamassa #puhtaastiparas-kampanja sekä -kisa instagramissa @sulkisliitto sekä TÄÄLLÄ! Kisassa on siistejä palkintojakin ;)

xxx
Airi



Hey!

I'm currently on my way to the Netherlands. It's finally time for me to start the tournament season! As I told before, I had to cancel the first tournaments due to some problem with my body. So the last few weeks I've been focusing on practicing and building the shape up again both mentally and physically. So, am I in the top shape now then? Well, unfortunately I'm still not the best version of myself. I'm still suffering from some kind of over-tiredness and there are days where I feel amazing and then there are days where my body feels like spaghetti. It's hard and it makes me sad but I just need to accept the situation and the fact that I'm not the best version of Airi right now. But I sure will be that again!



This week I'm playing first in the Netherlands at Dutch GP. From there I continue straight to Czech for the first team match weekend in the Czech league. I'm super excited to play in a new team, get new experiences and meet new people! From Czech I'll fly back home to Odense on Monday morning and Denmark Open starts already on Tuesday. So it's gonna be a busy week with a lot of travelling and I thought that I could share some things that I personally feel are important when travelling.

So here we go:

1. PLANNING

  • Planning things well is quite an easy task after all but for me it's very important. Booking flights and hotels early on, writing down the booking references, checking transportation or the schedules for public transportation, packing my bags early enough, checking supermarkets and restaurants on Google Maps beforehand and so on. These small things help so much. I like the feeling when everything's going smoothly, I know what I'm doing and then I can just focus on playing.
2. CHILLING
  • I think it's important to enjoy the trip and not think that "oh, it's a long way and so many hours at the airport again and I'm tired and this is hard". Because if you think about it, isn't it lovely to just sit in the train and write a blog post or read a study book? Or even better, sit in the airplane, see the beautiful clouds and listen to good music. Oh, and napping on a flight, that's the best!
3. SMART PACKING
  • Do I seriously need three pairs of jeans, four sweaters and ten t-shirts that I'm then carrying around the world and getting pain in my neck? I don't think so. It's also important to have my racket bag with me on the flight and pack my shoes and one set of badminton clothes with me just in case my checked-in bag gets lost.
4. REMEMBER TO EAT AND DRINK
  • In my opinion, one very stupid thing is not eating the whole day just because I didn't have time at the airport and I forgot to pack any food with me. Or then eating some junk food just because I don't have time for anything else. It's sometimes okay of course and sometimes I just don't have a choice, but it's pretty easy to pack some food with me or at least plan my eating beforehand. I'm a professional athlete after all and usually I need to play an important match the next day. This might not matter for someone else but I personally can feel the difference in my body if I'm eating badly. Also a bottle of water is a very important friend when travelling!
5. COMPRESSION CLOTHES
  • I'm never travelling without my compression socks and tights anymore. It's just so much nicer to arrive without swollen legs and ankles! 

xxx
Airi

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Living abroad - the pros and cons

English version below...

Moi!

Elokuun alussa tuli täyteen neljä vuotta siitä, kun muutin Tanskaan. Samoihin aikoihin otin yliopistopaikan vastaan tanskalaisessa yliopistossa, mikä tarkoittaa sitä, että täällä asustellaan vielä ainakin seuraavat kolme vuotta. Yliopiston aloittaminen oli siis siltäkin osin suuri päätös ja sai pohtimaan paljon. Seitsemän vuotta ulkomailla on todella pitkä aika, varsinkin kun asuu yksin ja elämän tärkeimmät ja läheisimmät ihmiset ovat Suomessa. Miksi mä sitten olen valinnut näin? Mitkä ovat ulkomailla asumisen plussat ja miinukset minun kohdallani?

Lähden liikkeelle niistä positiivisista puolista:

URA

Muutin alunperin Tanskaan, koska halusin luoda uran sulkapallon parissa ja koin, ettei se Suomessa ollut mahdollista. Joku ei ehkä pidä tätä oikeana urana tai ymmärrä "työtäni", mutta itse tiedän, miten paljon hommia olen tehnyt, että olen juuri tänään juuri tässä. Muutin Tanskaan toivoen paljon ja nyt mulla on jo aika paljon. Pelaan kahta eri liigaa (Tanskassa ja Tshekissä), joista saan palkkaa, olen Olympiakomitean ja Vantaan kaupungin tukiurheilija, mulla on manageri auttamassa asioiden kanssa, on valmentajat ja mentaalivalmentajat jotka uskovat muhun ja tottakai Suomen Sulkapalloliiton tuki. Mitään näistä en pidä itsestäänselvyytenä ja tiedän, että mun on tehtävä kovasti töitä joka päivä kellon ympäri näiden eteen. Mutta pointti on se, että voin sanoa että mulla on ura, jonka olen itse rakentanut kovalla työllä. Ja sen uran kokonaisuuden kannalta parhaat olosuhteet ovat täällä Tanskassa.

TAVOITTEET

Urasta päästään tavoitteisiin ja esille nousee tietenkin Olympialaiset, Tokio 2020. Se on juuri nyt selkeä päätavoite uralleni ja sitä kohti mennään. Mitä sen jälkeen tapahtuu, sitä en vielä tiedä. Tokioon on aikaa vajaa kolme vuotta ja olympiakarsinnan alkuun hieman yli 1,5 vuotta. Se ei ole lopulta kovinkaan pitkä aika.

KOULU

Yksi tärkeä asia, joka sitoo minua Tanskaan, on yliopisto. Pidän koulutusta tärkeänä asiana ja haluan saada koulun käytyä. Täällä yliopiston ja urheilun yhdistäminen sujuu erityisen elite sports -ohjelman ansiosta paremmin kuin osasin edes toivoa! En usko, että saisin Suomessa yhtä hyvin tukea ja apua koululta, kuin mitä täällä saan.

ITSENÄISYYS

Vaikka tämä sama termi tulee esiintymään myös miinus-listalla, niin kyllä se kuuluu myös plussien puolelle. Kun sä muutat suoraan lukion jälkeen ulkomaille yksin, niin kyllä se kasvattaa. Koen tulleeni itsenäiseksi ja sitä urheilu myöskin vaatii. Täällä mulla ei ole liikaa houkutuksia ja sosiaalista elämää, vaan on tavallaan pakko keskittyä täysillä urheiluun ja opiskeluun. Totuus on kuitenkin se, että kolmea asiaa on vaikea tehdä täysillä. Kolmesta asiasta (huippu-urheilu, opiskelu ja vilkas sosiaalinen elämä) on valittava kaksi ja täällä se valinta on huomattavasti helpompi tehdä.

KOKONAISUUS

Näitä asioita miettiessä pitää tietenkin aina katsoa kokonaisuutta. Olen kuullut paljon mielipiteitä siitä, miten mun pitäisi kokeilla vaikka Aasiassa treenaamista tai muuttaa takaisin Suomeen tai mitä nyt ikinä. Moni tuntuu tietävän minua paremmin. Se on täysin okei ja kyseenalaistaa saa aina, mutta usein nämä ihmiset eivät tiedä kokonaisuutta. Ehkä Aasiassa olisi kovia vastustajia, mutta sopeutuisinko kulttuuriin ja olisinko onnellinen? Entä koulu ja sosiaaliset ympyrät? Asuminen ja kulut? Missä muualla kuin Odensessa kaikki on pyöräilymatkan päässä niin, ettei matkusteluun kulu turhaa aikaa, energiaa ja rahaa? Missä muualla on yhtä hyvä valmentaja, jonka kanssa mulla homma vain toimii? Mistä löytyisi yhtä hyvä treenikulttuuri ja -ilmapiiri kuin täällä? On niin monta muutakin asiaa kuin vain ne treenit, mitä pitää osata nähdä.
Cute little Odense

Entä sitten ne miinuspuolet?

ITSENÄISYYS

Tämä on itselleni ehdottomasti kaikista vaikein asia. Olisin voinut kirjoittaa myös "yksinäisyys" tai "koti-ikävä", mutta enhän mä ole ikinä oikeasti yksin ja onhan tämäkin mulle koti. Myönnän kuitenkin itkeneeni kerran jos toisenkin sitä, että olen täällä ja kotikoti on niin kamalan kaukana. Jos yhtäkkiä tulee tunne, että pitäisi päästä parhaiden kavereiden luokse viettämään iltaa tai äitin ja isin kanssa höpöttelemään ja kikattelemaan, niin en pääse. Tai joskus, kun tarvitsisi tukea, lohdutusta ja halia, niin sitä ei ehkä olekaan niin lähellä. Se on välillä vaikeaa.

SYYLLISYYS

Onko väärin muuttaa pois ja keskittyä omaan uraan? Mitä jos jollain onkin ikävä mua, mutta valitsen itseni ja oman urani? Olenko liian itsekäs?

SUOMI-IKÄVÄ

Ruisleipä, luonto, ihmisten tuttu ja turvallinen perus negatiivisuus, suomen kieli, hyvän makuinen kraanavesi... Mitähän näitä nyt on. Omaa maata ja kulttuuria on välillä ikävä.

URHEILUN RAAKUUS JA UHRAUKSET

En mitenkään vähättele mitään muuta työtä, mutta väitän silti, että urheilu on raskasta ja raakaa touhua. Mähän olen tavallaan töissä 24/7, on syötävä hyvin ja nukuttava hyvin, kroppaan sattuu jatkuvasti ja väsyttää, harteilla on paine siitä että on kehityttävä ja pärjättävä kisoissa... Vaikka enhän tietenkään ajattele jatkuvasti näin, en todellakaan! Elän ihan ilomielin ja osin automaattisestikin kuten huippu-urheilija ja nautin siitä. Mutta jotenkin ulkomailla yksin ollessa se raakuus ja ne uhraukset korostuvat. Myönnän pohtineeni heikkoina hetkinä sitä, että jos vielä kolme vuotta jaksaisin selviytyä yksin, tehdä tätä hommaa kurinalaisesti 24/7 ja pääsisin Tokioon, niin voisinko sitten lopettaa? Saisinko sitten muuttaa Suomeen, olla enemmän perheeni ja kavereideni kanssa, syödä pizzaa vaikka joka päivä ja tehdä muutakin kuin lukea paksuja yliopistokirjoja ja juosta pallon perässä kentällä?

Okei, tästä tuli ehkä astetta syvällisempi pohdinta kuin mitä ajattelin, mutta ei se mitään. Jos siellä on joku toinen, joka asuu tai on asunut ulkomailla, niin olisi kiva kuulla kokemuksia ja fiiliksiä kommenttiboksissa! Tai jos heräsi muita ajatuksia, niin kertokaa ihmeessä.

Mukavaa viikonloppua! :)

xxx
Airi



Hello!

It's been approximately 4 years since I moved to Denmark. I also just recently started the university here which means that I'll be here for at least 3 more years. That was one of reasons why starting the university was a big step for me and made me think a lot. 7 years abroad is a very long time, especially when you're doing it alone and the closest people of your life are back home in Finland. So why have I chosen this? What are the pros and cons of living abroad in my case?

Let's start with the positive side:

CAREER

The reason I moved to Denmark was badminton. I wanted to have a career as a badminton player and I felt like it was not possible in Finland. I know that many people don't see this as a career or understand my "job", but I know myself how hard I've worked to be here today. I moved to Denmark hoping for a lot and now I've achieved quite a lot. I'm playing in two different leagues (Denmark and Czech), I'm getting support from the Finnish Olympic Committee as well as my home city Vantaa, I have a manager helping me, I have good coaches and mental coaches that believe in me and I have the support from the Finnish Badminton Federation. I don't take any of this for granted and I know that I have to work really hard all the time and every day. But my point is that I can say that I have a career which I've built with hard work. And for that career Denmark is right now the best place to be.

GOALS

The first thing that comes to my mind when talking about goals is the Olympics and Tokyo 2020. Of course there are other goals as well but Tokyo is for sure the main goal for my career right now. What happens after that, I don't know yet. It's less than 3 years to Tokyo now and only a bit more than 1,5 years until the qualification year starts. That's not a long time at all.

SCHOOL

One thing that's keeping me here in Denmark is the university. I see education as a very important thing and I definitely want to get a degree. Combining school and sports is easier here than it would be in Finland, thanks to the help and support that I'm getting from the university!

INDEPENDENCY

Although the word independency will appear later also on negative side, I still think that it's a positive thing too. When you move abroad alone straight after high-school it for sure forces you to grow up. I feel like I've become a lot more independent which is important for sports too. Here in Denmark I don't have as much social life as I have in Finland which means that I have to focus on sports and studies more. In my opinion, it's pretty hard to manage three things well. So out of three things (sports, studying and a very active social life) you have to choose two. This choice is easier for me to make here.

THE WHOLE PICTURE

When you think about these things it's important to look at the whole picture. I've heard lots of opinions about how I should try practicing in Asia or move back to Finland or something like that. Many people seem to know better than me. That's totally fine and it's good to have opinions but those people don't often know the whole picture. I might have strong opponents in Asia but would I fit in to the culture, would I be happy there? What about school and the social life? Costs of living and my apartment? Where else can I find a place like Odense where I can bike everywhere and so save a lot of time, energy and money? Where else could I find a good coach like here? There are so many other things than just the trainings that I need to think about.


And what about the negative sides of this?

INDEPENDENCY

This is for sure the toughest part for me. I could've written "loneliness" or "homesickness" but I'm not really alone and this is also a home for me. I still admit that I've cried many times over the fact that I'm here and my homehome is so far away. If I feel like spending a lovely evening with my best friends or visiting my parents, I can't just do it so easily. Or sometimes when I feel like I need support and a shoulder to cry on, it's just not here with me. And that's hard sometimes.

FEELING GUILTY

Is it wrong and selfish to move away and focus on my own career? What if someone's missing me but I'm always choosing myself and my career? Am I just too selfish?

MISSING FINLAND

Rye bread, nature and forests, the familiar and lovely negativeness among people, the Finnish language... And all that. Of course I'm missing my own country and culture sometimes.

THE SACRIFICES AS AN ATHLETE

I must say that being a top athlete is a tough job. In a way I would say that I'm working 24/7. I have to eat well, sleep well, I constantly have pain somewhere in my body, I often feel tired and exhausted, I need to develop and make results... It's not like I'm constantly thinking like this, not at all! In general I really enjoy living like a top athlete and I do it kind of automatically. But when you're living alone abroad, those sacrifices somehow feel even bigger. I admit that at my weakest moments I've had thoughts like "if I can just keep pushing for three more years, be strong and independent, work hard 24/7, make it to the Olympics... can I then quit? Is it then enough? Can I then move back home, be more with my family and friends and eat pizza everyday if I feel like that?"

Well, this turned out a bit deeper than I intended, but that's okay. If you're also living or have lived abroad, feel free to leave a comment and tell me about your experiences! :)

Have a nice weekend!

xxx
Airi

perjantai 15. syyskuuta 2017

My Friday

Moi!

Tässä postauksessa pääsette kurkistamaan tavalliseen arkipäivääni. Yritin napsia kuvia pitkin päivää parhaani mukaan kaikesta jännästä, mutta huomasin aika pian, ettei mikään ollutkaan kovin jännää. Joka tapauksessa, tässä tulee kurkistus minun perjantaipäivääni.

Hello!

In this post you'll get a chance to see how my everyday life looks like. I tried my best to take photos of everything exciting throughout the day but I realized quite soon that my life isn't that exciting after all. Anyway, here comes a little sneak peek to my Friday.


Herätyskello pärähtää soimaan klo 6.34 juuri kesken jännän unen... Kömmin ylös sängystä, puen päälle ja on joka-aamuisen kaurapuuron aika. Tänään se oli höystetty mustikoilla, raejuustolla ja pellavansiemenöljyllä. Nam :)

I wake up to my alarm at 6.34 just when I'm in the middle of a super exciting dream... Time to get up, dress up and eat some breakfast. Today it was oatmeal (as always) with some blueberries, cottage cheese and flax seed oil. Yum :)


Saavun hallille klo 7.51 sulkapallolaukku ja koulureppu mukanani. On aamutreenin aika! Perjantait ovat aina hankalia, kun takana on koko raskas viikko. Kroppa on jumissa ja kipeä eikä pääkään aina enää jaksa. Tänään flat game -treenit sujuvat kuitenkin hyvin ja muistan keskittyä mailaotteeseen ja jalkatyöhön. Toinen tunti on vapaampaa tekemistä, joten tottakai haluan pelata matseja. Otan kuitenkin erä toisensa jälkeen kuonoon pojilta eikä se ole ollenkaan hauskaa... Kello tulee kymmenen ja treeni on ohi, mutten ole voittanut erääkään, joten yksi on vielä pelattava. Voitan vihdoin ja fiilis kohenee huomattavasti! Mutta minut haastetaan tietenkin vielä yhteen erään ja sen taas häviän, joten se siitä. Kello on yhtäkkiä jo 10.30, joten venyttelen hetken, käyn suihkussa, nappaan koulu- ja punttikamppeet matkaan ja lähden polkemaan kohti yliopistoa.

I arrive at the hall at 7.51 with my badminton bag and school bag. It's time for the morning practice! Fridays always feel a bit tough after the whole week of training. The body feels tired and so does the head. Today, however, I manage to do a good flat game practice with good quality and focus. The second hour we are free to do what we want and of course I want to play some matches. I end up losing against the boys set after set which is not fun at all... Soon it's 10 o'clock and the practice is over but I haven't won a single set so I want to play one more. I finally win and feel a lot better! But of course I'm challenged to play one more and I end up losing again... Suddenly it's already 10.30 so I need to stretch a bit, take a shower, grab my school and gym stuff and start biking towards the university.


Kello 11.45 saavun yliopistolle ja etsin vapaan paikan pyörälleni. Painan tarkasti mieleeni, mihin pyöräni jätän, jotten joutuisi etsimään sitä taas kymmentä minuuttia niinkuin keskiviikkona...hups!

At 11.45 I arrive at the university and find a free spot for my bike. I make sure that I remember where I leave my bike so that I will find it after school without having to search for it for 10 minutes like on Wednesday...oops!


Saapuessani ovelle yksi ylemmässä kuvassa näkyvistä keltatakkisista miehistä ojentaa minulle lapun, jossa lukee "kiitos hyvästä käytöksestä pyörän parkkeerauksessa, palkitsemme sen ilmaisella kahvikupillisella kampuksen ruokalassa". Ilahdun suunnattomasti ja kipaisen ruokalaan ennen luennon alkua. Saan vieläpä vaihtaa kahvin teehen ja ilahdun entistä enemmän!

As I arrive at the main entrance, one of the guys wearing yellow jackets (you can spot in the picture above) approaches me and hands me a little ticket saying "thank you for your good behavior when parking your biking, we would like to offer you a free coffee at the canteen". I feel delighted and stop by at the canteen before my first lecture. They even let me take a tea instead of coffee so I feel even more delighted!


Ensimmäiset kaksi tuntia aiheena on microeconomics ja kysyntä ja tarjonta. Olen opiskellut asiat melko hyvin etukäteen kotona, joten pysyn kärryillä, vaikka tuntuukin siltä, että kropallani olisi suuri kysyntä unelle, jota ei juuri nyt ole tarjolla. Mainittakoon tähän väliin myös sellainen edellisestä postauksesta unohtunut pieni ja tärkeä juttu, jota on kyselty paljon. Nimittäin opiskelen siis Odensessa yliopistossa nimeltään University of Southern Denmark ainetta Economics and Business Administration.

The first two lectures are about microeconomics and today's topic is demand and supply. I've studied the chapters at home beforehand so I manage to follow the lecture although I can feel a huge demand for sleep which is not in equilibrium with the amount supplied. Oh, and this is probably a good time to tell one small but important detail that I forgot to mention in the last post and that I got a few questions about. Namely, I study Economics and Business Administration at the University of Southern Denmark here in Odense.


Luennon välisellä tauolla syön nopeasti lounaan, jonka olen pakannut mukaani. Tänään se on tattaria, kanaa ja kasviksia. 

During the break between the lectures I eat my lunch that I've packed with me. Today it's buckwheat, chicken and vegetables.


Luentojeni on tarkoitus loppua klo 16.00 mutta viimeinen tunti peruuntuu ja niinpä olen vapaa jo klo 15.00, mikä on mahtavaa! Suuntaan suoraan yliopiston punttisalille (niin kätevää, että se on olemassa!!) ja aloitan viimeisen treenini ennen lepopäivää. Olo on melkoisen väsynyt, mutta lämmiteltyäni hetken juoksumatolla löydän energiani uudelleen ja treenistä tulee oikein hyvä. JIPII, hyvä treeniviikko paketissa ja vihdoin saan levätä (=vain opiskella, helppo homma siis) huomenna!

I was supposed to finish the school at 16.00 but the last lecture is cancelled and so I'm free already at 15.00 which is great! I head straight to the gym at the university (so convenient that they have one!!) and start the last training session before a day off. I feel quite tired but after warming up on the treadmill I find my energy again and manage to do good gym workout. YAYY, good week of practice is done and I can finally rest (=only study, that's an easy life) tomorrow!


Kun saan treenin tehtyä ja suihkut suihkuteltua, näyttää kello noin 17.30. Koska pääsin tuntia aikaisemmin kotiin ja koska Tanskassa sataa jatkuvasti, päätän käydä pikaisesti etsimässä sadetakkia kotimatkalla. Sellainen löytyy ja vieläpä tarjoushintaan! Jatkossa on siis toivon mukaan kivempi pyöräillä kouluun sateessa.

 It's around 17.30 when I'm done with the gym, shower and all that. Since I'm done one hour earlier than expected and since it's raining all the time in Denmark, I decide to stop by at a store that sells raincoats on my way back home. I find a nice one at a discount price and so the rainy biking trips to school will be much more comfortable in the future! 


Käyn vielä nappaamassa sulkislaukkuni hallilta ja sitten olen vihdoin kotona. Kello on 18.30 ja päivä on ollut pitkä mutta mun on PAKKO ratkaista vielä yksi matikan tehtävä, jota en saanut valmiiksi aiemmin. Saan sen ratkaistua ja olen niin suunnattoman ylpeä itsestäni! 

After picking up my badminton bag at the hall and biking around the city I finally arrive at home. The time is 18.30 and it's been a long day already but I just HAVE TO solve one more mathematics problem which I couldn't finish earlier. I get the right answer and I'm so proud of myself! (The picture says that "I've been good at maths today so maybe I'm actually not as stupid as I look like!")


Juuri nyt kello näyttää 21.36 ja olen siis väsännyt tätä postausta noin kaksi tuntia. Okei, söin myös päivällistä ja chättäilin vähän kavereiden kanssa tässä välillä, mutta joka tapauksessa olen nyt tehnyt kai tarpeeksi tälle päivälle. On aika chillata ja nukkua hyvin ilman herätyskelloa!

Toivon kovasti, että tykkäsitten tästä postauksesta. Mulla ainakin oli kivaa tätä tehdessä! Niinkuin huomaatte, niin mun päivät ovat melko täynnä, mutta ei ollenkaan negatiivisella tavalla, koska ne ovat täynnä mielenkiintoisia asioita.

Mutta nyt on aika sanoa hyvää yötä ja toivottaa hyvää viikonloppua! :)

xxx
Airi

Right now the time is 21.36 so I've been working on this blog post for approximately 2 hours now. Well okay, I also ate dinner and spent some time chatting with my friends but anyway I feel like I've done enough for today. It's time to relax and sleep without an alarm tomorrow!

I hope you liked this post, at least I really enjoyed writing it! As you can see, my days are pretty full but that's not a negative thing at all since they are full of interesting things.

But now it's time to say good night and I hope you'll have a great weekend! :)

xxx
Airi

lauantai 9. syyskuuta 2017

Life Update

English version below...

Moi!

On aika pienimuotoiselle elämäntilanteen päivitykselle. Musta tuntuu, että olen vihdoin siihen valmis, kun kaikki on juuri nyt niin hyvin. Pahoittelen jo etukäteen sitä, että tämä teksti saattaa olla hieman negatiivinen. Tai itse asiassa en pahoittelekaan, koska elämä on välillä hankalampaa eikä siinä ole mitään väärää! Joten aloitetaan.


Tämä vuosi on valitettavasti ollut hieman raskas. Tietenkin mukaan on mahtunut lukemattomia iloisiakin hetkiä ja asioita, mutta liian usein on ollut paha mieli. On ollut vaikea blogata, kun haluaisin kertoa vain iloisia asioita ja että menee hyvin. Suuren osan aikaa on mennytkin, mutta usein on myös tuntunut siltä, ettei homma nyt oikein suju. On tehnyt mieli olla piilossa ja jutella asioista vain lähimpien kanssa. En halua, että kukaan huolestuu, hössöttää, yrittää neuvoa tai arvostelee tekemisiäni. En siis haluaisi minkäänlaista reaktiota keneltäkään. Sen takia en kerro mitään. Olen siitä onnekas tyttö, että mun ympärillä on paras tukiverkko, joka auttaa aina. Ne muutama läheisin ihminen ovat ne, kenen kuuluu tietää kaikki ja ketkä osaavat auttaa. Se riittää.

Lyhyesti kerrottuna tilanne oli se, että kaikki lähti menemään hieman väärään suuntaan viime vuoden lopulla. Olen kerran elämässäni käynyt ylikunnon ja jonkinlaisen burnoutin läpi ja sitä en enää halua. Alkuvuodesta huomasin kuitenkin, että nyt mennään taas samaa polkua. Väsyttää, treenataan vähän liikaa, peli ei enää kulje joten treenataan vielä vähän lisää, henkilökohtaisessa elämässä on kolhuja ja pahaa mieltä on hyvä turruttaa treenaamalla vielä vähän kovempaa. Sitten pitäisi myös hakea yliopistoon ja selviytyä pääsykokeista ja muista pikkujutuista, vaikka pelottaa niin kamalasti hypätä johonkin aivan uuteen elämään. Ja jos joku vaan voisi pitää mua kädestä ja auttaa, ehkä vähän halatakin, kun en mä itse jaksa. Mitä ihmettä, mihin katosi se reipas ja itsenäinen minä?


Olen kärsinyt myös kaikenlaisista pienistä loukkaantumisista ja muista mulle kovin epätyypillisistä ongelmista. On käyty läpi olkapään kipuilu, jalkojen totaalinen kramppaus, pari vatsapöpöä, vasemman sisäreiden venähdys, ihmeellisiä päänsärkykohtauksia, lähes kolmen viikon flunssa ja nyt viimeisimpänä oikean takareiden venähdys, jonka vuoksi MM-kisat jäivät kahden pallorallin mittaisiksi. Joka kerta olen kuitenkin päättänyt tsempata ja nousta kuopasta ja niin olen tehnytkin. Kerta kerralta se on kuitenkin vaikeampaa, kun vain pelkää että mitähän seuraavaksi.

Juuri nyt olen kuitenkin kunnossa ja onnellisempi kuin ehkä koko vuonna. Onneksi mulla on se hyvä tukiverkko ja onneksi olen myös kasvanut niistä ylikunnon ajoista, enkä saanut ajettua itseäni täysin loppuun. Yksi suuri tekijä on myös varmasti se, että olen rohkeasti mennyt elämässäni eteenpäin ja aloittanut uuden jakson. Musta on nimittäin tullut opiskelija, yliopistolainen. Elämä on nyt täynnä, oikeasti TÄYNNÄ, uusia ja jänniä asioita ja ihmisiä. Eikä se ollutkaan niin kamalan pelottavaa. Vaikka en ehdi oikein muuta kuin treenata ja opiskella, niin olen silti äärettömän onnellinen, sillä ne ovat molemmat sellaisia asioita, joista olen innoissani. Mietin jatkuvasti, että "jes, kohta pääsee treenaamaan!" tai että "jes, kohta pääsee lukemaan tai ratkomaan matikkapulmia!". Elämä on melkoista aikatauluttamista, suunnittelua, riisiä ja kanaa eväsrasioissa, aikaisia aamuherätyksiä sekä aikaisin nukkumaan menemistä, mutta se tuntuu hyvältä elämältä.

Kaiken tämän keskellä on kuitenkin ollut pakko tehdä hieman hankala päätös ja siirtää kisakauden alkua. Valmentajani kysyi hyvin tiukasti, että haluanko mä oikeasti mennä ensi viikolla Belgian kisaan ja yrittää päästä takareiteni ja väsyneen kroppani kanssa väkisin äkkiä kuntoon. Halusinhan mä ja itkuhan siinä tuli, mutta nyt kun päätös on tehty, niin tiedän sen olleen oikea. Pelaan ensimmäisen kisani siis vasta lokakuun puolella, joten nyt on aikaa valmistautua rauhassa ja rakentaa kunto huolella ilman hirveää painetta siitä, että ensi viikolla on jo oltava tikissä. Tämä toki tarkoittaa sitä, että rankingsijoitus tulee tipahtamaan, mutta niinhän siinä tietenkin käy, jos on loukkaantunut ja hajalla. Ehjä kroppa ja hyvä olo on juuri nyt tärkeämpää kuin mikään rankingsijoitus.

Kisaamisen makuun olen onneksi päässyt liigapelien merkeissä, sillä Tanskan liigakausi pärähti käyntiin tällä viikolla. Ensimmäinen matsi oli tiistain kotipeli ja mua ihan tärinä-apua-itku-paniikki jännitti, sillä en ollut pystynyt takareiteni kanssa pelaamaan koko kentän matseja pitkään aikaan. Olin kuitenkin treenannut hyvin ja hyvällä asenteella sen minkä pystyin ja siitä olen iloinen. Voitin pienten alkuvaikeuksien jälkeen matsini kolmessa erässä ja joukkueena voitettiin 4-2. Torstaina olikin sitten heti toinen matsi vieraskentällä Skovshovedissa ja he ovat ehkäpä suurin voittajasuosikki koko liigassa. Heidän joukkueessaan pelaa useampi EM- ja MM-mitalisti ja minäkin sain vastaani EM-pronssitytön ja Tanskan mestarin Mette Poulsenin. Mulle sanottiin etukäteen, että aika kova matsi tulossa ja onhan Mette kuitenkin Tanskan mestari. Jätin mainitsematta, että älkääpäs vähätelkö mun Suomen mestaruuttani, ja taistelin sen sijaan urheasti tiukat kolme erää, vaikka lopulta hävisinkin. Kaiken kaikkiaan siis oikein hyvä viikko omalta osaltani ja mä selkeästi osaan yhä pelata!

Tämä oli varmaan jo melko kattava päivitys elämästäni tällä hetkellä. Olisi kivaa yrittää lisätä aikatauluuni yksi blogihetki joka viikolle, mutta en uskalla luvata vielä mitään. Toinen ongelma on se, että tämä suomeksi kirjoittaminen tuntuu hieman hankalalta kaiken englanniksi opiskelemisen keskellä. Tuonkin lauseen muotoilin ensin hienosti muotoon "löydän sen hankalaksi kirjoittaa suomeksi" ja jouduin myös muokkaamaan tekstistä pois erilaisia muitakin kömpelöitä suomennoksia, kuten "enemmän tärkeää". Ehkäpä suomeksi kirjoittaminen silloin tällöin voisi siis olla ihan hyväkin idea?

Vaikka en niin aktiivisesti ehdikään bloggailemaan, niin mun elämää voi seurata myös snapchatissa (airimi), instagramissa (@airimikkela) sekä tietysti mun Facebookin urheilijasivulla TÄÄLLÄ. Näitä yritän päivitellä aktiivisemmin.

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

xxx
Airi

Ps. Tämän postauksen kuvat ovat Zeropointin kompressiovaatteiden uuden malliston kuvauksista, joihin sain kunnian osallistua kesäkuussa. Ja huh, miten innoissani olen näistä uusista vaatteista! Niitä voi tutkia lisää TÄÄLTÄ :)


Hey!

It's time for a little life update. I feel like I'm ready for that now since my life finally feels great. This text might be a bit negative and I'm sorry for that. Or actually I don't want to apologize for that because life is sometimes a bit tougher and there's nothing wrong with that! So let's start.

Unfortunately this year has been a bit hard for me. Of course there have been lots of happy moments and things as well but I've been sad and feeling down way too often. It's been hard to write my blog because I would only like to tell happy things and that I'm doing well. Most of the time that has been the case but often I've also felt like things are not going the way they should be going. I just haven't wanted anyone to notice my struggles and it's been easier to just talk to my closest people. I don't want anyone to worry about me, try to give me advice or judge me. Basically I don't want any kind of reaction from anyone. And that's why I haven't said anything. However, I'm a very lucky girl since I have the best ever support system around me and those few people are the ones that are always there for me. They know what's going on and they will help me. And that's enough.

Long story short, what happened was that everything started going the wrong way at the end of last year. I've been through over-training and some sort of burn out in my life and I don't want that ever again. However, earlier this year I realized that I'm going down the same path again. I'm tired, training a bit too much, the tournaments are not going so well anymore so I train even harder, then there are some difficulties in my personal life and I'm just killing the sad feelings with even harder than hard training. Then it's time to apply to the university and pass the entrance exam even though I'm extremely scared of jumping into the new uni life. And if someone could just hold my hand and help me, maybe also hug a little, since I just can't do it by myself. What on earth, where's the happy and independent me?

I've also had all kind of small injuries and other problems that I've never experienced before. I've had problems with my shoulder, crazy cramps in my legs, a couple of stomach flu, a small injury in my left adductor, some strange headaches, a flu for almost three weeks and then a hamstring injury which is why I wasn't able to play at the World Championships. Every single time I've decided not to give up and just fight my way back, and every time I've also done that. It just gets harder and harder every time since I'm scared of what will happen next.

However, right now I'm fit and I feel happier than I've felt the whole year. Luckily I have the great support system and luckily I've grown up since the time that I got over-trained, and so I didn't manage to burn myself totally out this time. I've also been brave enough to start a new chapter in my life which has helped me to move on. That is to say, I've started the university and become a student. My life is full, I mean FULL, of new exciting things and people. And it wasn't that scary after all. Although I don't really have time for anything but badminton and studying at the moment, I'm still very happy because those are things that I really enjoy doing. I'm constantly having thoughts like "yes, soon I get to go and practice again!" or "yes, soon I get to read or solve some maths problems!". My life is full of schedules, plans, rice and chicken in plastic containers, early mornings and early nights in bed but that feels like a good life.

Due to all of this I've had to make a tough decision to postpone my season start. My coach asked me very strictly if I seriously want to go to Belgium next week and force my tired body and sore hamstring to get ready too fast. Of course I wanted and I was literally in tears but now that the decision is made I know that it was the right thing to do. My first tournament will be in October so now I have enough time to get ready without having to stress about getting fit for next week already. Of course this also means that my world ranking will drop a bit but that's natural when you're injured and not able to play. Getting my body healthy and fit is more important than any ranking right now.

Luckily I've had the chance to play some good competitive matches in the Danish league as the season started this week. Our first match was on Tuesday on home court and I was super nervous as I hadn't been able to play matches in a while due to my hamstring. I had been practicing well, though, and I'm happy for that. I managed to win my match against Iben Bergstein in three sets and as a team we won 4-2. On Thursday, however, we played against Skovshoved which is one of the toughest teams in the league. We lost 0-6 but I played a good match against Mette Poulsen who is the Danish champion and bronze medalist from the European championships. I lost in three close sets but I'm still very happy with my game this week!

I guess this is quite a good life update for now. It would be great to add one blog moment to my busy schedule every week but I can't promise anything yet. However, you can follow my life on snapchat (airimi), instagram (@airimikkela) and of course on my Facebook page HERE. These ones I'm trying to update more often.

Have a nice weekend everyone! :)

xxx
Airi

Ps. The photos in this post were taken at a photo-shoot I did for Zeropoint for their new collection of compression clothes. I'm so excited about the new clothes! You can see their clothes HERE :)

perjantai 26. toukokuuta 2017

Destination number 35 and thoughts about traveling


New Zealand
Idea tähän postaukseen lähti siitä, että tänään on perjantai ja se tarkoittaa mulle väsymystä. Fyysinen kovasta treenaamisesta johtuva väsymys on ihmeellinen asia siksi, että se saa pään ihan sekaisin. Olo on joko euforinen ja yli-ihana, täysin voimaton ja masentunut tai sitten noita kahta vuorotellen. Harvoin kuitenkaan kovan rääkkiviikon jälkeen on tasainen ja normaali olo. Juuri tänään mä olen siellä euforisen onnen puolella ja mulle iski hirveä tarve fiilistellä.

Fiilistelyyn on myös toinen syy. Lähden nimittäin ylihuomenna kisareisulle Thaimaahan ja pääsen vihdoin näkemään myös Aasian isoja kisoja ja millaista tämä touhu siellä on. Thaimaa on mulle siis täysin uusi kohde ja se on 35. maa, jossa sulkapalloa pelaan. On aika mieletöntä ajatella, että olen pelannut pian jo 35 eri maassa! Matkustaminen ja eri maiden näkeminen ja kokeminen on yksi tämän homman parhaista puolista. Koen olevani etuoikeutettu, kun saan kokea niin paljon ja kerätä muistoja kaikkialta ympäri maailmaa. Mahtavaa on myös uusien ihmisten tapaaminen ja koenkin reipastuneeni ja kehittyneeni ihmisenä älyttömän paljon, kun on saanut ja toisaalta ollut myös pakko viettää aikaa ja tulla juttuun erilaisten ihmisten kanssa. 

Peru

Peru
Turkey
Mexico
Tänään onnellisen väsyneenä perjantaina mä muistan ilman sen suurempia ponnisteluja paljon kaikkea fiilistelyn arvoista. Muistan Islannin karun mutta omalla tapaa kauniin luonnon, Slovenian upeat vuoristot ja vehreän vihreät metsät, Meksikon hiekkarannat, Brasilian jättimäiset vesiputoukset ja Mauritiuksen rannalla köllineen kalan, joka ei ollutkaan lelu vaan ihan oikea. Muistan myös, miten ihanan puheliaita ja avuliaita ihmiset olivat Uudessa-Seelannissa ja miten hiippailin lähimpään mahdolliseen ravintolaan huppu päässä Guatemalassa, ettei joku roisto nappaisi. Azerbaijanissa puolestaan oli niin paahtavan kuuma, etten ole sellaista ikinä kokenut, mutta se oli kyllä silti ihan kivaa. Singaporen rajut ukkosmyräkät puolestaan eivät olleet kivoja, vaikka muuten se olikin huikea maa. Wales oli joulun aikaan aivan yli-ihana ja Irlantikin ihan kiva, paitsi kun siellä tuli palohälytys keskellä yötä ja luulin että oli suurempikin hätä. Ja voi että Praha, se se vasta on ihana ja romanttinen paikka!
Slovenia

Iceland

Maurtius


Mauritius
Wales
Näitä kaikkia seikkailuja muistellessa ja vanhoja kuvia selaillessa alkaa väkisinkin hymyilyttää. Olen tavannut suuren määrän upeita ihmisiä näiden vuosien varrella ja kokenut niin paljon, että tarinoita riittäisi loputtomiin. Nämä ovat niitä asioita, jotka haluan vuosien päästä muistaa. Elämä huippu-urheilijana on suurimman osan aikaa hyvin kurinalaista ja fyysisesti super raskasta. Myös kisareissuilla aika kuluu pitkälti hotellihuoneessa, hallilla tai yksin matkatessa. Yksin matkustaminen ja oleminen ovatkin minulle ne suurimmat haasteet. Yksinäisyys ja koti-ikävä painavat usein mieltä ja monesti toivon, ettei tarvitsisi lähteä mihinkään ja saisi olla kotona arjesta nauttien. Heikkoina hetkinä on kuitenkin tärkeää muistaa kaikki ne unohtumattomat ja upeat asiat, joita sulkapallo minulle antaa.

Azerbaijan 
Portugal
Brazil

New Zealand

Survival outfit in Guatemala
Loppuun vielä sellainen fun fact, että vaikka olen pian käynyt 35 maassa, niin en ole ikinä lentänyt ilman sulkapallomailoja. Ne on siis selkeästi mun rakkaimmat ja uskollisimmat kaverit!

Ihanaa viikonloppua kaikille! Toivottavasti teillä on yhtä helteiset ja mahtavat oltavat kuin täällä Tanskassa :)

xxx
Airi

The Netherlands

perjantai 19. toukokuuta 2017

Dreaming big again

English version below... :)

Moi!

Takana on kevät, jonka kuvailemiseen en osaa löytää adjektiiveja. Se ei ole ollut synkkä, onnellinen, kamala eikä kiva. Tai ehkä sittenkin vähän kaikkia niitä sekaisin. Olen ollut toisinaan vähän hukassa ja peloissani, mutta nyt tiedän vihdoin, mitä aion seuraavaksi tehdä.

Haluan ehdottomasti aloittaa niistä iloisista asioista, sillä olen niin super innoissani! Oikeastaan mulla on kaksi isoa ja iloista asiaa. Ensimmäinen on se, että aloitan koulun syyskuussa täällä Tanskassa, sillä sain juuri viime viikolla viestin, että minut on hyväksytty Odensen yliopistoon. Se pieleen mennyt hullun vaikea pääsykoe ei ehkä sittenkään mennyt täysin pieleen, vaikka hullun vaikea se kyllä tosiaankin oli. Ja se toinen asia liittyy tietysti sulkapalloon. Olen nimittäin tullut siihen päätökseen, että pelaan Tokion olympialaisissa 2020, vaati se sitten mitä tahansa. Kokemuksesta tiedän, että se vaatii paljon, mutta olen valmis ja haluan tehdä sen kaiken työn. Vielä pari kuukautta sitten en ollut varma, uskallanko unelmoida ja onko musta siihen enää. Viime viikkoina mä olen kuitenkin tiennyt, että mä haluan sitä enemmän kuin mitään, mä saan tehdä sen ja mä pystyn siihen. Nyt on taas helpompi juosta intervalleja ja tsempata se päivän kolmaskin treeni, kun tiedän tarkalleen, miksi teen sen kaiken. Nyt mä taas unelmoin isosti.


Juuri nyt odotan innolla tulevaa ja treenaan hullun kiilto silmissä, mutta on myönnettävä, että tämä kevät ei ole mennyt täysin putkeen. Olen pohtinut paljon niitä asioita, joista helmikuussa kirjoittelin - opiskelu, muu elämä, olympialaiset, jaksanko enää, riitänkö, uskallanko? En ole ollut se vahva ja itsenäinen tyttö, joka olin vuosi sitten. Olen ollut erilainen, epävarma ja kaivannut tukea. Se harmittaa näin jälkeenpäin, sillä olen ehkä ollut hankala läheisilleni. Olen myös kirjoittanut kevään aikana 42 historian esseetä, jotta saisin täydennettyä lukio-opintojani yliopistoa varten. Pahimmillaan päivät ovat menneet suunnilleen niin, että treenaan klo 8-10 ja 12-14, teen puntin 14.30-16, olen kotona viiden aikaan ja opiskelen kunnes on aika mennä nukkumaan. Se on ollut välillä raskasta, mutta näin jälkeenpäin mietittynä kaiken vaivan arvoista.

We found a new friend in Slovenia!
Vaikka olen treenannut koko ajan hyvin ja yrittänyt parhaani, niin kisoissa en ole saanut oikein mitään irti koko keväänä. Ymmärrän nyt, että itseluottamus, motivaatio ja usko tähän touhuun ovat olleet hukassa. Olin myös 2,5 viikkoa flunssassa ennen huhtikuun EM-kisoja, jotka olivat kauden päätavoite. Se päätavoite meni siis täysin pipariksi, mutta onneksi tavoitteita löytyy aina uusia. Onneksi saavutin kuitenkin toisen suuren tavoitteen, eli pääsin mukaan elokuun MM-kisoihin. Sairastelun lisäksi on ollut muitakin huolia ja murheita, joihin liittyy pettymyksiä, järjetön ikävä ja yksi menetetty elämän tukipilari. On tullut itkettyä ja murehdittua aivan liikaa, mutta uskon ja toivon, että se vaihe on nyt vihdoin ohi ja voin keskittyä tulevaan.


Tästä kesästä tulee hyvä ja aion kehittyä urheilijana paljon. Haluan päästä takaisin siihen moodiin, jossa olin Rio-unelmaa tavoitellessani. Tiedän, että se sama päättäväinen tyttö on mussa vieläkin, vaikka se unelma menikin palasiksi ja murensi mut hetkeksi. Nyt on vain tehtävä kovasti hommia, koottava itseluottamus kohdilleen ja samalla tietysti kehitettävä peliä ja fysiikkaa. Omalla kohdallani itseluottamus ja kova treeni kulkevat jollain tapaa käsi kädessä, sillä mitä paremmin teen asiat, sitä enemmän uskon itseeni ja koen olevani hyvä. Siksi onkin hyvä juttu, että juuri tällä viikolla alkoi kova kesätreenijakso, johon kuuluu 400 metrin intervalleja, kovia multipallotreenejä ja kaikkea muutakin "mukavaa". Kohta olen siis taas tikissä niin fyysisesti kuin henkisestikin!


Kirjoittelen pian lisää, sillä nyt mua ei häiritse enää historian esseet ja muut kouluhommat. Ensi viikon sunnuntaina lähden myös super jännälle kisareissulle! Mutta siitä lisää myöhemmin ;)

Pro tip for the weekend: Go to a forest and do some monkey yoga like this! Ps. Thank you Riikka for this amazing idea :D
Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

xxx
Airi


Hey!

When I think back to the last few months, I don't even have words to describe them. This spring hasn't been miserable, happy, horrible or fun. Or maybe it has actually been all of those things. I've been a bit lost and scared but now I finally feel like I know what I want to do next.

I will start with the happy things since I'm just so super excited! Actually there are two big and happy things to tell. The first one is that I will start school here in Denmark in September, since I just found out last week that I've been accepted to the university in Odense. I thought that I totally failed the entrance exam a few weeks ago but it looks like I didn't! And the other happy thing is about badminton, of course. I have decided that I will play in the Olympics in Tokyo 2020, no matter what it takes. I know from experience that it will take a lot, but I'm ready and I want to do all the hard work. A couple of months ago I still wasn't sure if I have it in me to do it anymore and if I'm brave enough to dream again. But during these last few weeks I've known that I want it more than anything, I'm aloud to go for it and I can do it. Now it feels easier to run intervals and push through even the third session of the day, because I know exactly why I'm doing it. I'm dreaming big again.

Right now I'm very excited for the future and I'm training with high motivation, but I must admit that this spring hasn't been all that good. I've been thinking a lot about the things I wrote about in February - studying, life outside of badminton, Olympics, can I still do it, am I good enough, am I brave enough? I haven't been the strong and independent girl that I was a year ago. I've been different, insecure and I've needed a lot of support. Looking back, I feel sad about it because I feel like I've been a difficult friend/girlfriend/family member. I've also written 42 history essays during these last four months, so that I could upgrade my high school grades and get into the university. Many days I've been training from 8 to 10, 12 to 14, then gym from 14.30-16, coming home around 17 and studying until it's time to sleep. It's been hard sometimes but it's been totally worth it.

Even though I've been training well and trying my best all the time, I still haven't played any good tournaments in a while. I understand now that my confidence and motivation haven't really been there. I was also down with a flu for 2,5 weeks just before the European Championships, which was the main goal of the season. So I missed that goal big time but luckily I still reached my other big goal to qualify for the World Championships in August. Besides being ill, I've had some other worries and disappointments too. I can't tell too much but I can say that one important piece of my support network is missing and I've been crying, missing and feeling down way too much. Anyway, I hope and believe that the hard part is finally over now and I can focus on the good things that are coming up in my life.

This summer will be a good one and I want to develop a lot as an athlete. I want to find the same mood where I was when I was chasing my Rio-dream. I know that the same determined girl still lives in me, even if the dream didn't come true and it killed me for a while. I just need to work hard now, build up my self-confidence again and of course develop my game and my physical strength. For me self-confidence and hard work go kind of hand in hand, and the harder I work, the more I believe in myself. That's why I'm happy that we started the hard physical training period this week with 400m interval runs, tough multi shuttle sessions and all that "fun" stuff. Soon I will be fit and strong both mentally and physically!

I'll write more soon since I'm finally free from studying and writing history essays. Next week I'm also leaving for a very exciting tournament trip! But I will tell more about it later ;)

Have a nice weekend everyone! :)

xxx
Airi

lauantai 11. helmikuuta 2017

Time to break the silence

English version below...

Moi!

Miten sulla menee? Mulla menee hyvin!


Tänään se viimein iski. Tänään musta vihdoinkin tuntuu siltä, että haluan blogata. Viime tekstistä onkin jo kolmisen kuukautta ja nämä kolme kuukautta ovat olleet mielenkiintoista aikaa pääni sisällä. Olen jotenkin todella onnellinen, mutta samaan aikaan hämmentynyt. Mulla on monta unelmaa, mutta ne ovat erilaisia kuin ennen. En myöskään oikein tiedä, mitä niistä unelmista haluaisin juuri nyt tavoitella.

Ennen sen syvällisempiä pohdintoja voisin kertoa lyhyesti, mitä viime aikoina on tapahtunut. Tosin kovin paljon ei ole kerrottavaa, muuta kuin että olen opiskellut, treenannut ja voittanut Suomen mestaruuden. Haluan kovasti syksyllä kouluun ja siksi täydentelen nyt hieman lukio-opintojani, mikä on ollut yllättävän kivaa, mutta vienyt myös aikaa ja energiaa. Mun maailmanrankingsijoitus on tällä hetkellä 50, koen olevani hyvässä kunnossa ja niin kuin jo kerroin, voitin juuri SM-kultaa. Kaikki on siis oikein hyvin ja sulkapallokin sujuu paremmin kuin ikinä.


Kaikesta huolimatta olen miettinyt viime aikoina todella paljon sitä, mitä haluaisin seuraavaksi tavoitella. Mullahan oli suuri unelma ja tavoite päästä Rioon. Se unelma oli vahvasti läsnä joka päivä kolmen vuoden ajan. Sen jälkeen mulla oli tavoite taistella ja ei ikinä luovuttaa tai valittaa, vaikken päässytkään Rioon. Marraskuussa olin saavuttanut top 50 -rankingtavoitteeni, taistellut yli Rio-pettymyksestä ja olin elämäni kunnossa - mutta vailla suurta ja inspiroivaa tavoitetta. Silloin mä oikeastaan ensimmäistä (ja toista ja kolmatta ja kahdeksatta) kertaa itkin sitä pettymystä. Olin väsynyt kurinalaiseen treenaamiseen, kipeisiin lihaksiin, jatkuvaan treeniuupumukseen, häviämiseen ja pettymiseen, yksinäisiin matkustustunteihin, vielä yksinäisempiin hotelliöihin - kaikkeen.

Oletus tuntuu olevan se, että tietysti mä tavoittelen sata lasissa seuraavia olympialaisia. Tästähän luulisi olevan helppoa jatkaa samalla intohimolla ja motivaatiolla kuin tähänkin asti. Vähän niin kuin jos koira kuolee, niin uusi vaan saman tien tilalle ja elämä jatkuu. Tai kun parisuhde päättyy, niin meressä on monta kalaa ja uutta vaan putkeen. Näinhän se menee - tai sitten ei.

Uskon kyllä yhä, että aion tavoitella niitä seuraavia olympialaisia, mutta en yhtä epätoivoisen intohimoisesti. Se tulee olemaan erilainen projekti, koska mä olen erilainen. Mun on pakko saada myös opiskella, olla kavereiden ja rakkaiden kanssa ja treenata ehkä vähän vähemmän. Mä en halua enää uhrata ihan yhtä paljon, koska se ei enää tunnu hyvältä. Sillä mitä järkeä on päästä olympialaisiin ja olla ensin kolme vuotta onneton? Tietysti on kyse myös rahasta ja siitä, että kun tämä touhu ei vaan ole hirveän helppoa. Miten mä selviän taloudellisesti ja haluanko elää näin? Mä uhraan ihan hirveästi, mutta välillä pohdin, että kuka sitä oikeasti arvostaa ja mitä mä tästä lopulta saan. Sitä paitsi mä huomaan unelmoivani yhtä enemmän ja enemmän kaikesta muusta - opiskelut, työpaikka, oma koti ja perhe. Ehdinkö mä saada sen kaiken, jos mä elän liian tiiviissä sulkapallokuplassa?


Jos joku näki mut SM-kisoissa pelaamassa, niin te näitte toivottavasti tytön, joka nauttii pelaamisesta. Te näittä toivottavasti myös sen, että mä olen tehnyt hurjasti töitä pelini eteen, vaikka treenaaminen ei koko aikaa olekaan tuntunut niin motivoivalta. Mutta musta on siistiä taistella kentällä. Tykkään pohtia, miten voittaisin matsin ja sitten jälkeenpäin analysoida, miksi voitin tai en voittanut. Jos en voita, niin sitten vain mietin, mitä olisi pitänyt tehdä eri tavalla. En pelkää hävitä enkä jännitä matseja niin kuin ennen, koska osaan analysoida ja myöntää omat vahvuuteni ja heikkouteni. Mulla on sellainen sisäinen rauha, jota voi kai kutsua myös itseluottamukseksi.


Kaiken kaikkiaan mulla menee siis hyvin. Elän kai jonkinlaista etsintävaihetta ja etsin sitä uutta unelmaa. Mä tiedän, että koulu ja sieltä valmistuminen on yksi unelmistani, mutta muusta en ole varma. Sen tiedän myös, että rakastan pelata sulkapalloa ja siksi mä menen treeneihin joka päivä. Mä toivon, että löytäisin sulkapallostakin jonkun suuren unelman ja tavoitteen, joka motivoisi todella paljon. Mutta eihän unelmiaan voi oikein itse päättää.

Mun on vielä pakko lopuksi kiittää kaikkia onnitteluista SM-kisojen jälkeen! Oli mahtavaa, kun hallillakin oli niin paljon ihmisiä ja hyvä yleisö. Olen super iloinen, että me saatiin Nannan kanssa aikaiseksi niin hyvätasoinen, jännä ja viihdyttävä finaali!

Kivaa viikonloppua kaikille! :)

xxx
Airi

PS. TÄSSÄ linkki haastatteluuni SM-finaalin jälkeen sekä pari klippiä matsista. Se alkaa noin kohdasta 1.40 :)

In English:

Hey!

How are you doing? I'm doing great!

Today is finally the day that I feel like blogging again. It's been a good three months since my last post and these months have been interesting and full of deep thoughts. I'm somehow super happy but at the same time a bit confused. I have many dreams but they are different than before. I also don't quite know which dream I would like to follow next.

Before going any deeper into my thoughts, I would like to tell shortly what I've been up to lately. Or actually, there's not so much to tell - I've been just studying and training and then I also became a Finnish Champion. I would really like to start the university in September and to get in I need to study a few more high school courses. It's been surprisingly fun to study but it's also quite time-consuming and takes a lot of energy. Badminton wise, I'm currently ranked as number 50, I feel like I'm in a good shape and as I mentioned above, I just won the Finnish Championships. So all in all, I'm doing great and badminton is going better than ever.

Despite everything good in my life, I've been spending a lot of time thinking about what I really want. You might know that I had a big dream and goal to make it to the Olympics in Rio. I gave everything I had for that dream every day for three years. After that I had a new goal to fight and to never give up or complain even if I didn't make it to Rio. In November I had made it to the top 50, I had fought through the disappointment, I was in a great shape - but I didn't have any big and inspiring goal anymore. That was when I actually cried for the first (and second and third and eighth) time over the disappointment. I was tired of working so hard, having constantly pain in my muscles, being exhausted because of training, losing and feeling disappointed, all the lonely hours travelling alone - yeah, tired of everything. 

I feel like people expect me to just go for the next Olympics again. It should be easy to just keep going with the same passion and motivation. It's a bit like after your dog dies you can just take a new one and life goes on. Or when you break up with someone, just take a new boyfriend/girlfriend cause, you know, there's plenty of fish in the sea. That's how it goes - or not.

I still believe that I will try for the next Olympics but not as passionately. It will be a different project because I'm different now. I need to be able to study, spend more time with my loved ones and maybe practice a bit less. I'm not willing to sacrifice so much anymore since it doesn't feel right. What's the point in making it to the Olympics if you first need to feel unhappy for three years? Of course it's also a question of money cause the truth is that this is not an easy life. How can I manage financially and do I want to live like this? I'm sacrificing so much but sometimes I'm wondering if it's really worth it. Besides, I find myself dreaming more and more often about studying, working, having my own apartment and having a family one day. Will I have time to get all that if I live too much in my badminton bubble?

If you saw me playing at the Finnish Championships, you hopefully saw a girl who enjoys playing badminton. I hope you also saw that I've been working really hard on my game even if it hasn't been so motivating all the time. But I really love to fight on the court. I enjoy thinking about tactics and analyzing why I won or lost. And if I lose, then I just try to figure out what I should have done better. I'm not nervous or scared of losing like I used to be, since I know how to analyze and I accept my strengths and weaknesses. I feel calm inside - I guess that's what's called confidence.

All in all I'm happy with my life. I think I'm just looking for the next goal but I'm sure it will come. I know I want to start the school and graduate and I also know that I love playing badminton and that's why I'm training every day. I hope I will find a badminton dream as well, something super motivating to go for. But you can't control your dreams.

I wish you a nice weekend! :)

xxx
Airi