torstai 2. toukokuuta 2013

Mä myönnän, aina välillä mua pelottaa.

Viime syksynä kirjottelin tänne paljon mun ylikunto-ongelmista. Mä olin hirveen väsyny ja ihan loppu koko ajan. Kuitenkin vasta nyt mä alan tajuamaan, kuinka väsyny ja loppu mä oikeesti olinkaan.

Mä olisin niin halunnu laittaa tähän postaukseen kaks kuvaa musta. Toisen viime syksyltä ja toisen nyt. Mulla nimittäin piti olla yks tosi hyvä kuva itestäni viime syksyltä. Tai siis ei hyvä kuva missään nimessä vaan sillä tavalla hyvä, että siitä näkee hyvin kuinka paljon tyttöä väsyttää. Mutta en löydä sitä kuvaa enää. Oon varmaan poistanu sen kun jossain vaiheessa tajusin, ettei se ollukkaan kiva kuva. Että vaikka mä hymyilin, niin silmät oli jotenkin utuiset. Väsytti!

Mä oon yrittäny koko ajan ajatella, että se ylikunto oli hyvä kokemus. Se opetti mulle paljon ja osaan paljon paremmin kuunnella mun kroppaa nyt. Ja kyllähän mä osaankin. Nykyään lepopäivät on oikeesti lepopäiviä ja tositosi väsyneenä ei treenata. Mutta vaikka kuinka positiivinen haluankin olla tostakin kokemuksesta, niin kyllä siitä jotain pahaakin on seurannut.

Nykyään mä tavallaan pelkään väsymystä. Jos mua väsyttää ja tuntuu, etten jaksa millään, niin mä helposti ahdistun. On vaikeempaa antaa vaan mennä, koska takaraivossa painaa se huoli, että mitä jos en jaksakkaan. Pelottaa antaa kaikkensa ja treenata jossain kovassa treenissä ittensä ihan piippuun, koska pelkään etten palaudukkaan. Että se väsymys jää taas päälle ja sitten on niin paha olla.

Tätä on niin vaikeeta selittää. Luulen ettei kukaan edes ymmärrä mitä nyt höpisen. :D Koska ei se varmaan ulospäin näy. Oon kuitenkin tehny kovia treenejä viime aikoina ja oon hyvässä kunnossa. Ja oon tosi ilonenkin suurimman osan aikaa. Kestävyys on ihan kohillaan ja voimaakin löytyy punttitreeneissä. Ongelma onkin varmaan siinä, etten ite luota itteeni. Tai ennemminkin omaan kroppaani. Pelkään, että se pettää mut taas. Ja pelkohan on tosi lamaannuttava tunne, sen varmaan kaikki tietää.

Tänään kävin taas juttelemassa mun mentaalivalmentajan kanssa ja nyt on niin hyvä olla taas! Kyllähän mä osasin itekkin päätellä, että tää väsymyksen pelko on ihan normaali juttu ylikunnon jälkeen. Silti tuntuu kauheen hyvältä kuulla, että se kuuluu asiaan ja että olis ihme, jos sitä ei tulis ollenkaan. Mä oon siis kaikesta huolimatta ihan normaali, jes. :D

Mä uskon, että kun mä pääsen tästä pelosta ja löydän sen luottamuksen omaan jaksamiseeni taas, niin kaikki on paljonpaljon helpompaa. Nyt mä onneks sain vähän ideoita siihen, mitä mun kannattaa asian eteen tehdä. Ja arvatkaa vaan, että aionko tehä kaikkeni!! Mutta toisaaltahan yleensä se on se aika joka auttaa parhaiten. :)

En tiedä jaksoko kukaan tätä lukea loppuun asti, mutta ei sen niin väliäkään. :D Kunhan saan ajatuksia purettua ite niin mikäs sen parempaa. :)

2 kommenttia:

  1. Voi olla, että oot tarvinnut jonkun henkilön/asian, jolle purkaa huolia ja väsymystä (ja siitä seurannutta pahaa oloa). Blogin kirjoittaminen on siinä mielessä ollut sulle tosi hyvä asia. Ja muista, vaikka tänne ei tulisikaan kommentteja kovin usein, on silti paljon anonyymejä lukijoita, jotka välittää susta ja toivoo että kaikki menee hyvin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo saatat olla ihan oikeessa. :) Vaikka mulla onkin paljon ihmisiä joille voin puhua mut aina se ei oo niin helppoa! Ihana kuulla, kiitos kommentista <3

      Poista