maanantai 27. toukokuuta 2013

Maajoukkueleirin tunnelmia

Hiphei kotona taas ja bloggailemassa taas! Tähän mun pieneen blogihiljaisuuteen on tällä kertaa oikeestikkin hyvä syy. Oon nimittäin viettänyt viimeiset kolme päivää Pajulahdessa maajoukkueleirillä.
 Tässä leirissä on vaan sitä jotain. Ite oon ollu mukana joka vuos ihan pienen pienestä asti. En ees tiiä enää, että mitä olis toukokuun loppu ilman Pajulahden leiriä.


Leirin ekaan päivään kuuluu aina testit. Niitä joutu aina pienenä jännittämään polvet tutisten jo monta päivää etukäteen. Beep-testi on se kaikista pahin. Siinä juostaan 20m matkaa edestakasin ja radiosta kuuluu aina "piip"-ääni ja sillon pitää olla viivalla. Vauhti kiihtyy koko ajan eli siis piippaukset tihenee ja niin kauan pitää juosta kun vaan mitenkään jaksaa. Ja mielellään vähän kauemminkin.
Leikin siltaa ja ai että kun selkä tykkäs olla leikissä mukana! Tai en oo kyllä ihan varma..
Tälläkin kertaa tietenkin juostiin. Enää se ei kyllä niin paljoa jännitä. Tästäkin asiasta on siis selkeesti menny hohto kun oon tullu vanhemmaks. Mutta siis ihan ennätykseen en päässyt, neljän piippauksen päähän jäin, mutta kai se voi sen verran vaihdellakin päivästä riippuen. Paitsi, että ei mun mielen paha puoli usko sitä tietenkää vaan se määrää, että elokuun leirillä parannetaan! :D Ja ihan hyvä niin.

Hikoilin ja menin makaamaan lattialle. Siihen jäi mun paidan tekstistä jälki. x) Siis YÄÄÄK!
Vaikka testeissä ei ennätyksiä oikeen tullukkaan ja niihin en siis voi täysin tyytyväinen olla, niin muuten leiri oli kyllä oikeen hyvä! Kyllä sen tuntee kropassa, että kolme päivää on painanu menemään sata lasissa kolme treeniä päivässä. Lihakset on jumissa ja hellänä ja kipeenä.

Taidekuva!:)
Välillä chillailtiinkin toki! Hallin lattialla...
...tai huoneessa :)
 Leirin parasta antia oli, että treenit kulki, että kävin uimassa järvessä eli talviturkki on nyt heitetty, että sai paljon hyvää ruokaa ja että sai olla kivojen ihmisten kanssa. Suuresti mua ilahdutti myös se, että mun sykemittari näytti beep-testin aikana maksimisykkeeksi 190. Mulla on ollu suuria vaikeuksia saada sykettä nousemaan yli 175:n ja oonkin ollut vähän huolissani siitä. Tottakai on selvää, että urheillessa sydän laajenee (öö termit vissiin melkein hallussa :D) ja silloin se lyökin harvemmin ja maksimisyke tippuu. Kuitenkin se voi olla myös merkki, ettei saa itestään kaikkea irti. Ei ole hyvä, jos maksimisyke jatkuvasti laskee ja sykevaihteluväli pienenee. Nyt pitääkin vaan toivoa, ettei mun mittari näyttäny ihan omiaan!
Riikka yritti kuvata mua, mut olinkin liian nopee ja tärähtäny!
Pieniä murheen aiheuttajiakin löytyy. Yks niistä on mun selkä, joka on jumissa. Usein treeneissä iskee kramppi ja sitten sattuu. Kovasti oon yrittäny hieroa, venyttää, murjoa ja kaikin tavoin jumeja availla, mutta sitkeesti yhä edelleen se vaan on jumissa. Mun salainen ase on tässä:

Hieromalaite (ei -sauva niinkun vahingossa kerran huutelin..) !
Oikeesti ei kyllä muuten paljon naurata kun vatsalihaksiin asti säteilee kun kipeitä lihaksia rullailee tolla!
Onneksi ei ihan liikaa treenejä haittaa toi selkä. Ja kaikkeni teen, että saan sen avautumaan taas! :)

Toinen vähän pinnallisempi murhe on se, että mun jalat ei oo ihan liian kauniit tällä hetkellä. Mustelmia riittää ja neljän päivän päästä pitäis näyttää kauniilta yo-mekossa... Oon vakavasti harkinnu säärisuojia tälle viikolle, koska oon vaan niin vilkas ja riskialtis, että aina tapahtuu.

Kuva ei kerro koko totuutta, mutta tältä mun jalat nyt näyttää. Oivoi :(
Vaikka leiri olikin raskas, niin silti huomenna on aamutreenit tiedossa. Syynä se, että haluan nyt treenata vielä pari päivää ja sitten loppuviikosta voin hyvillä mielin pitää lepoa treeneistä ja keskittyä asettelemaan ylioppilaslakkia päähän ja olemaan nättinä mekossa. Niin, ja syömään kakkua tietenkin:)

Tämä viikko onkin varmaan aikamoista härdelliä siivoomisineen ja leipomisineen. Yritän kuitenkin tännekin kirjotella jossain välissä, koska ajatuksia riittäisi kyllä taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti