lauantai 15. kesäkuuta 2013

On niin paljon muutakin kuin urheilu

Huh, mikä viikko on ollu ja täällä mä nyt kirjottelen silmät ihan ristissä. Valitettavasti viikon kuvasaldo on jääny ihan nollaan, pitää parantaa siinä asiassa heti ens viikolla!

Tähän viikkoon on kuulunu paljon treeniä, unta ja ruokaa sekä vähän juhlintaa. Jonkun verran väsymystä on myös esiintynyt, mutta sehän kuuluu täysin asiaan kun treenaa näin kovaa. Henkisenä piristysruiskeena toimi kuitenkin onneksi kaverin synttäripippalot eilen. Jos mä olisin miettiny järjellä, että mikä olis oikeesti ollu parasta mulle ja mun kropan palautumiselle eilen illalla, niin se ei todellakaan olis ollu noi juhlat. Takasin kotona olin myöhään ja nukkumaan menin kello 04 ja vähän päälle. Mutta onko sillä väliä, jos mulla oli kivaa? Niinpä, ei todellakaan ole! Ja sitä paitsi nyt mä tiedän, että ultimatea on sairaan siistiä pelata keskellä kesäyötä. Kun on sopivasti pimeetä ja sitä frisbeetä ei nää ennen kuin on jo vähän liian myöhäistä, niin johan tulee uutta fiilistä peliin! :D

Mä myös koen, että on tosi tärkeetä viettää tarpeeks usein aikaa myös ns. "normaalien" ihmisten kanssa. (Joo siis en laske itteäni normaaliks ollenkaan:) ) Mä tarkotan siis ihmisiä, jotka ei oo kilpaurheilijoita ja joita ei urheilu sen enempää myöskään kiinnosta. Ne ihmettelee tietenkin, miten mä jaksan tätä hommaa. Yleensä sanon vaan, etten oikeestaan tiedä ja vastaan tosi epämääräsesti jos joku kyselee mun treenimääristä tai saavutuksista.

Noissa tilanteissa sen tajuaa, että oikeesti urheilu on vaan niin pieni osa elämää. On niin paljon muutakin. Jos mä tossa porukassa latoisin menemään faktoja mun nopeuskestävyyden parantamisesta, jumisen pakaralihaksen avaamisesta tennispallolla hieroen tai smash-lyönnistä painomailalla, niin jäisin varmaan aika yksin. Kukaan ei varmasti ymmärtäis, saati sitten että osais arvostaa, sitä tosiasiaa, että mä oon tälläkin viikolla treenannu 5 tuntia joka päivä. Niin ja kun venyttelyt ja muut lihashuollot laskee päälle, niin kuuteen tuntiin päästään helposti. Muilla on kesätöitä, mun työ on treenaaminen. Ainoa vaan, ettei mulle siitä kukaan mitään maksa.

Taas voi siis ajatella, että onko tässä mitään järkeä. Miksi ihmeessä mä teen tätä? Eikö ois aika paljon muitakin mahollisuuksia? Mitä mä saan siitä, että mä treenaan melkeen niinkuin työkseni? Jos kuitenkin fakta on se, että mun eilenkin tapaamia poikia kiinnosti naisurheilussa lähinnä ne tennispelaajien pyllyt...

Ainoa järkevä, mitä mä eilenkään osasin vastata "miten sä jaksat?"-kysymyksiin oli: "Mä vaan oikeesti tykkään tästä niin paljon." Ja mä luulen, että se riittää aika pitkälle. :)

En tiedä, tuliko tästä tekstistä jotenkin negatiivinen. Se ei kuitenkaan ollu ollenkaan tarkotus! Oikeastaan ihan päinvastoin. Mulla on mahollisuus tehä sitä mitä mä haluan, eli urheilla. Kuitenkaan en halua jäädä kokonaan paitsi kaikesta muusta. Mä haluan myös nähdä paljon muuta, pitää mun elämässä muitakin kavereita kuin kilpaurheilijoita ja nähdä opiskelijaelämän. Ja mulla on onneks mahdollisuus siihenkin. :)

2 kommenttia:

  1. Niiiin totta, sen takia olen iloinen että kävin Mattlidenin (vaikka märsky onkin mahtava lukio!!). Sitä tajuu että on hirveesti yhteistä myöskin sellasten ihmisten kanssa jotka eivät kilpaurheile! Ja ne koko ajan puhu treenaamisesta tai kisoista ja kaikesta sellaisesta mikä ainakin mulle aiheuttaa tietynlaista painetta.

    Nähään pian! :)

    N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä märskyn huono puoli vaikka muuten viihdyinkin tosi hyvin. Niimpä, välillä on ihan kiva unohtaa hetkeks kaikki urheilu- ja treenijutut!

      Jejee kohta nähdään! Nauti viimesistä hetkistä siellä ja älä huoli, vaikka oisit väsyny koska oot opiskellu superhyvin, joten se kuuluu asiaan :)

      Poista