lauantai 24. elokuuta 2013

Mikä auttaa tsemppaamaan kovan treenin loppuun?

Vähän aikaa sitten sain kommenttiboksiin tosi hyvän kysymyksen:
Jos saa tässä vähän kysellä treenaukseen liittyen, niin silloin kun on tosi kovaa treeniä ja väsyttää, teekeekö sun ikinä mieli vaan lopettaa kesken? ja jos tekee niin tuleeko tälläisiä fiiliksiä usein? ja mikä auttaa sua tsemppaamaan ne treenit loppuun?
Vastasinkin, että kyllä tekee mieli ja melko usein sellaisia fiiliksiä myös tulee. Luulen, että se on joku suojelumekanismi, että kun kroppa väsyy, mennään jaksamisen äärirajoilla ja alkaa tuntua pahalta, niin pää yrittää pelastaa. Aivot alkaa huudella ja ne sanoo, että "hei huomaatko, tää ei tunnu hyvältä, älä jatka enää!". Kuitenkin pää vaan juksaa, koska eihän kovassa treenissä oikeesti olla missään hädässä eikä oo mitään syytä luovuttaa. Ensimmäinen, ja ehkä myös se vaikein, askel onkin siis olla välittämättä typeristä neuvoista.


Vaikka munkin pää häiriköi mua tosi usein, oon silti nykyään todellatodella harvoin lähellä kesken lopettamista. Oon oppinut olemaan välittämättä niistä ajatuksista, jotka nousee pintaan. Jos mä joskus lopetan kesken, se johtuu sitten jostain muusta kuin henkisestä puolesta. Esimerkiksi kesällä jouduin jättämään yhden treenin kesken, koska selkä sano, että nyt ei pysty enää liikkumaan mihinkään. Sellaisille asioille ei voi mitään ja silloin on vaan pakko lopettaa.


Miten mä sitten onnistun tsemppaamaan loppuun asti? Noh, oikeastaan vaan siten, että mä tiedän ettei ole muuta vaihtoehtoa. Ja silloinhan mitenkään muuten ei selviä kuin jatkamalla vaan. Treeni ei tuu tehtyä muuten kuin tekemällä. Yritän myös elää hetkessä ja unohtaa sen, miten paljon on vielä tekemättä. Paljon helpottaa myös se, että löytää jonkun asian johon keskittyy. Sulkistreenissä se on helpointa, aina on joku tekninen juttu jota voi pohtia samalla kun tekee. Jos vaan hoen itelleni, että "kyynärpää ylös" ja "terävä lähtö pelikeskuksesta" ja keskityn niihin, niin aika menee paljon nopeammin kuin jos painaisin menemään ihan aivottomasti. Omaan tekemiseen ja suoritukseen keskittymällä unohtaa helposti ne "aiaiai nyt sattuu, en jaksa, hyydyttää, hapottaa, vielä tunti jäljellä, en mä pysty!"-ajatukset.


Tästä(kin) postauksesta huomaa, että mä rakastan kaikenlaisia motivaatiolauseita. Vaikka mä rakastankin niitä kovasti, en siltikään syty niille kesken treenin ja sinä pahimpana hetkenä.
Jos joku tulis näyttämään mulle jotain tällasta silloin kun taistelen viimesillä voimilla, niin varmaan löisin :D
Treenin keskellä mua ei myöskään motivoi "mun pitää tehdä tää, jotta musta tulee maailmanmestari"-tyylinen ajattelu. Ei, ei, ei. Mua vaan alkaa ärsyttää, koska ei mikään yks treeni tee musta maailmanmestaria. Ja sitä paitsi just sillä hetkellä tulee fiilis, että jos maailmanmestaruuden eteen pitää kärsiä tällasesta niin pitäkää mestaruutenne, mua ei paljon kiinnosta. :D Treenin jälkeen mieli sitten kyllä muuttuukin aika nopeesti. :)

Vahva kuin....emmä tiiä, vaikka peruna :) Nyt onkin hyvä lähtee puntille tän motivoinnin jälkeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti