sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Ensimmäinen turnausvoitto!



”Olet todellakin tehnyt kovasti töitä ja käyttäytynyt ammattimaisesti, ansaitset kyllä voittosi!:)” Niin luki valmentajan lähettämässä tekstarissa tänään finaalin jälkeen. Ne sanat tuntui hyvältä lukea. Niin kai se on, että kova työ palkitaan aina – ennemmin tai myöhemmin.

Se fiilis, kun ei oikein tiedä että miten tossa pitäisi olla. / Kuva on Reykjavikin tennis- ja sulkapalloseuran Facebook-sivulta

 Voitin siis tänään Islannissa mun ensimmäisen kansainvälisen turnauksen aikuisten tasolla. Tottakai se pistää hymyilyttämään ja tuntuu kivalta! Tiedän tehneeni paljon oikeita asioita treeneissä ja muutenkin elämässä koko syksyn ajan ja tuntuu todella hyvältä saada palkinto siitä uurastuksesta. Ja totta kai voittaminen nostaa ajoittain horjuvaa itseluottamusta ja vahvistaa uskoa siihen, että en mä tätä turhaan tee.

Tänään aamulla heräsin kellon näyttäessä 6.32 ja tuntui, etten ollut nukkunut hetkeäkään koko yönä. Olo oli aika kamala. Herätyskellon soittoonkin olisi ollut vielä 58 minuuttia. Illalla olin pyörinyt hereillä sängyssä ties kuinka myöhään ja pelannut jo etukäteen mielessäni tämän päivän finaalia. Ja monta kertaa se tulikin mielikuvituspelattua, välillä voitokkaasti ja välillä kaikkea muuta kuin voitokkaasti!

Mietin kuitenkin heti, että eihän tässä ole mitään hätää, mähän olen jo puolen vuoden ajan treenannut joka torstai kymmeneen asti illalla ja silti tehnyt kovia multitreenejä perjantaiaamuisin kello 8.00. Se ajatus rentoutti vähän ja surffailin sitten rauhassa netissä hetken ennen kuin suuntasin aamupalalle. Jostain syystä ruokakaan ei kuitenkaan uponnut, vaikka normaalisti rakastan hotelliaamupaloja aina ja milloin vain. Tsemppasin kuitenkin vähän pöperöä nassuun ja painelin takaisin huoneeseen chillailemaan hetkeksi. Olo oli aika vetämätön ja päätinkin lähteä tallustelemaan vesisateeseen kohti hallia ja herättelemään itseni oikein kunnolla.

Näin kaunista oli Islannissa. Oli niin harmaata, että vasta kolmantena päivänä huomasin että siellä oli vuoria vaikka kuinka paljon horisontissa.

 Se hetki, kun pistin iPodin kuulokkeet korville ja lähdin hölkkäämään, muutti onneksi kaiken. En enää edes muista mikä se biisi oli, joka sieltä tärähti soimaan, mutta se sai mulle aikaan kylmät väreet ja mahtavan fiiliksen. Ja silloin mä tiesin, että ehkä tästä vielä tuleekin ihan hyvä päivä. Tein 15 minuutin jalkatyöintervallitreenin, jonka jälkeen olin sopivasti hapoilla ja hyvin hereillä – valmis pelaamaan siis!

 Itse matsi meni loistavasti! Ehdottomasti yksi elämäni parhaista peleistä, kaikki vain loksahti tänään kohdilleen. Olin sopivan rauhallinen, keskittynyt ja valmis taistelemaan. Missään vaiheessa en ehtinyt edes panikoimaan, mietin vain niitä asioita joita olen treeneissä käynyt läpi ja joihin pitää muistaa keskittyä. Vaikka toisessa erässä tein helppoja virheitä vähän liikaa, tiesin silti pelaavani täysin oikein enkä hätääntynyt. Tätäkin on treenimatseissa harjoiteltu paljon, ja niin – kova työ palkitaan ja harjoitus tekee mestarin.

Voi ei mikä epätoivoinen ilme! :D
Finaalin jälkeen tein henkilökohtaisen suihkuennätykseni (4 minuuttia!!) ja juoksin viime hetkellä bussiin, joka vei mut lentokentälle. Onneksi ehdin kaikesta huolimatta hyvin lennolle ja nyt makoilenkin jo omassa sängyssä Tanskassa. Matkustus + 53 minuutin pitkä ja raskas matsi + huonosti nukuttu viime yö + huonot syömiset tänään = kyllä muuten väsyttää! Mutta tänään mä olen silti onnellinen. Ja kai mä vähän saan ollakin, en mä enää ikinä voita mun ensimmäistä Euroopan kiertueen kisaa uudelleen.
 
 Se, että mä pelasin hyvän matsin ja hyvän kisan ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että sitä kovaa työtä on tehtävä jatkossakin. Mä en ole vielä lähelläkään sitä, mitä mä haluan olla. Tänään vaan oli hyvä päivä ja that’s it. Mä pelasin hyvin tänään, mutta silti mulla on ne samat kehitettävät osa-alueet kuin viime viikollakin. Nyt mä vaan uskon taas vähän enemmän, että se ahkeruus ja sitkeys palkitaan. :) 


Nyt tää innokas matkailija kiittää ja kuittaa, pistää pään tyynyyn ja nukkuu huomenna piiiiitkään! :)

6 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa,Airi, lämpimät onnittelut!!!
    Tsemppiä SM:iin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon onnitteluista ja tsempeistä! :)

      Poista
  2. Onnea voitosta! Tuosta on hyvä jatkaa vaikka kohti niitä olympialaisia!

    Ps. hieno ja pirteä blogi. Varsinkin tuo "about me osio" - en itse edes tiennyt, että bloggeriin saa extra sivuja lisättyä. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niimpä, askel kerrallaan kohti unelmia :)

      Kiitti, kiva kuulla! Joo itekkin joskus jonkun muun blogista bongasin tuon mahdollisuuden välilehtiin. Sieltä asetuksista "sivut"-kohdasta löytyy ;)

      Poista
  3. Tosi paljon onnea voitosta! ansaittu voitto!! seurailin sun kisaviikonlopun netistä ja aina oli hyvä fiilis ku olit voittanu =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Oi että kun tuntu kivalta saada tällanen kommentti :))

      Poista