perjantai 11. huhtikuuta 2014

Sponsoripohdintoja ja TeamUp-fanikauppa auki

Moikkamoi!


Pari kuukautta sitten kirjoittelin TÄSSÄ postauksessa TeamUp-nimisestä sivustosta. Minullahan on siis profiili kyseisellä sivustolla ja suurena haaveenani olisi löytää sitä kautta yhteistyökumppaneita ja saada taloudellista tukea urheilu-urani edistämiseen.

Tällä viikolla olen TeamUp-sivuston ylläpitäjien innostamana pohtinut taas hieman enemmän sponsorointikuvioita ja lukenut aiheesta artikkelin jos toisenkin, muun muassa otsikolla "How to Become a Sponsored Athlete in 5 Steps". Fakta on se, että mä tarvitsisin niin kovasti taloudellista tukea joltakin taholta, mutta mä en vaan tiedä miten se olisi mahdollista. Tämä onkin juuri se asia, jossa TeamUp mua yrittää auttaa. Ja siitä avusta mä olen todella kiitollinen!


Mä ymmärrän hyvin, että mä edustan marginaalilajia enkä loista jatkuvasti mediassa mistään muistakaan syistä. Tiedostan täysin myös sen, etten mä ole lajissani maailman paras, en vielä edes Euroopan huipulla. Fakta on myös se, etten mä ole mikään miss universumin näköinen fitness-tähti, jolla on satatuhatta seuraajaa instagramissa. Ja näistä syistä mun onkin niin vaikeaa pystyä tarjoamaan yrityksille mitään sellaista, mistä ne hyötyisivät. Sponsorointi kun lähtee yleensä siitä ajatukesta, että siitä hyötyvät molemmat osapuolet - niin sponsori kuin sponsoroitavakin.

Mulla on sponsoroinnista, itsensä markkinoimisesta ja yhteistyökumppaneiden löytämisestä vielä kovin paljon opittavaa. Ennen kaikkea mun täytyy uskaltaa enemmän. Pitäisi osata tuoda itseään esille edes jollakin tavalla ja tärkeää olisi myös lähestyä mahdollisia sponsoreita. Näissä asioissa TeamUp mua yrittää auttaa, ikään kuin potkia pepulle.


Eilen otin pienen askeleen eteenpäin ja avasin fani- ja sponsorikaupat mun TeamUp-sivustolle. Koska persoonallisuus on varmaankin aina hyvä juttu, keksin kaupitella muun muassa itse tekemiäni lapasia ja villasukkia. Päädyin myös leikkimään oman elämäni supermallia lapasia esitelläkseni. Siitä pienestä meikkileikistä, lattialla istumisesta ja kameran itselaukaisimella pelailusta syntyivätkin tämän postauksen kuvat. :D Nyt vaan toivon ja jännitän hirveästi, että haluaisikohan joku ihana tilata multa lapaset, sukat, huivin tai jotakin muuta ja tukea mua tällaisella pienellä tavalla!

Mun TeamUp-profiiliin pääsee siis TÄSTÄ ja fanikauppa löytyy sieltä kohdasta "Kauppa". Fanittamaankin saa mieluusti liittyä, klikkailehan pientä sinistä sydäntä mun nimen vieressä! :) Sivustolta löytyy myös vaikka mitä muita mielenkiintoisia profiileja, so check it out ;)


PS. Olin ainoana tänään juoksemassa 9 x 400 metriä valmentajan kellottaessa vieressä. Ikävä oli pitkin maailmaa kisareissuilla olevia treenikavereita, mutta yllätin kyllä itseni iloisesti juoksemalla tositosi hyvin! Reilun kolmen minuutin välein startit ja mun paras aika oli 1min 18s ja huonoin 1min 20s. Tarkkaa työtä, vai mitä? ;)

2 kommenttia:

  1. Upeita kuvia ja hienot lapaset! Mie haluun kans :) Lapasten tilaamista varten täytyisi ilmeisesti kuitenkin rekisteröityä TeamUp:iin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitti kiitti :) niin no, kaikkien lakipykälien mukaanhan se olis vissiin oikein jos sitä kautta tilaisit, joten mun on pakko sanoa nyt että rekisteröityminen on helppoa ja nimimerkin takaa sua ei kukaan edes tunnista jos et niin halua. Mutta ymmärrän tottakai jos et halua liittyä ja mulle saa laittaa tilausta ja meiliä suoraan airi_93@elisanet.fi :)

      Poista