keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kokkikolmonen vailla inspiraatiota, heeeelp!

Heips :)

Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoitella vähän ruokajuttuja. Ei tule varmasti yllätyksenä kenellekään, että mä kulutan paljon ja syön paljon. Onneksi mulla on yleensä aikaa myös kokkailla ja syödä ihan kaikessa rauhassa. On vain yksi pieni ongelma, johon kaipaisin jeesiä!

Pääpiirteittäin mun ruokailut menee niin, että syön joka aamu puuroa, lounaaksi lämpimän aterian ja illalla sitten päivälliseksi toisen lämpimän aterian. Näiden lisäksi on tottakai välipaloja ja treenien jälkeen jotain palautumista edistävää pientä purtavaa. Toisinaan syön tosin jopa kolmekin "kunnon ruokaa" päivässä, kun vaan on nälkä!


Mun suurin ongelma ruokailujen suhteen ei ole onneksi se, etteikö se ruoka maistuisi tai että se maistuisi liiankin hyvin (mikä ei tosin varmaankaan ole edes mahdollista kun treenaa näin paljon :D), mutta ongelma on lähinnä se, etten keksi mitä syödä! Vaikka mä viihdyn kyllä keittiössä ja osaan tehdä muutakin kuin keittää vettä ja käyttää mikroa, täytyy mun silti myöntää olevani ehkä vähän laiska. On vaan niin helppoa heittää sekaisin lautaselle vähän pastaa tai riisiä, kanaa tai jauhelihaa, vihanneksia ja öljyä. Myös quinoa, erilaiset pavut, juustot ja siemenet tuo kivaa vaihtelua. Ja kun mä tiedän, että pienillä variaatioilla saa taiottua vaikka mitä ja se on aina hyvää, niin en viitsi nähdä vaivaa ja tehdä mitään superimpaa.

Mutta koska vaihtelu virkistää ja on muutenkin hyvä asia ruuasta puhuttaessa, niin antakaahan mulle vinkkejä! Jotain perus kotiruokaa, jota on helppo tehdä ja ei ihan liian kallistakaan. Otan mielelläni ideoita vastaan. :)


Loppuun haluan kertoa vielä vähän mun tän hetken lempparijutuista. Aamupuuroista parasta just nyt on kaurapuuro, jonka joukkoon sekoitan kaakaojauhetta ja muussatun banaanin. Päälle vielä nokare Lidlin raejuustoa, koska se on sellasta vähän "kirpeää" (tai hapanta vai mikä se on?) niin avot! Tätä voisinkin syödä iloisesti vaikka joka aamu ja päivä ja ilta. Ja miksei yökin. Toinen super hyvä puurovariaatio löytyi ihan vahingossa, kun sain käsiini raparperia. Hauduttelin sitä uunissa ja keksin sitten, että kaura ja raparperihan sopii hyvin yhteen. Ja niin muuten sopi! Pieni ripaus sokeria vaan päälle, niin oli kyllä hyvää.


Lämpimissä ruuissa tykkään tuon yllämainitun salaattisekamelskan lisäksi erityisesti kikherneistä. Melko usein korvaankin lihan niillä tai joillain muilla pavuilla, koska liha nyt vaan on kallista ja proteiinia saan kyllä tarpeeksi muutenkin. Hiilarin lähteistä tällä hetkellä fanitan eniten täysjyväriisiä ja sitä söisinkin mielelläni vaikka joka aterialla. Pari kuukautta sitten mulla oli tosin pastakausi, mutta nyt se ei ole enää niin hyvää, joten enköhän mä riisiinkiin taas pian kyllästy :D

Yksi mun suurimmista himoista on tällä hetkellä kaalilaatikko! Tai ihan vaan keitetty kaali. Se ei kuitenkaan valitettavasti ole se kaikista ravitsevin ja energiarikkain ruoka... Hiilaritkin jäisi aika vähille, joten olen kiltisti jättänyt kaalihaaveet sikseen. Mutta kesäloman ja pikku treenitauon koittaessa aion kyllä syödä kaalilaatikkoa niin että riittää! :D


Mutta siis, kommentoikaahan mulle jotain hyviä ideoita makaroonilaatikon, kanan ja riisin sekä pasta bolognesen rinnalle vaihteluks! :)

xxx
Airi

2 kommenttia:

  1. Kokeile kanarialaista herkkua: papas arrugadas. Suomeksi ne kulkevat nimellä ryppyperunat. Netistä löytyy reseptejä. Vaikeaa ei ole, koska kyse on merisuolaisessa vedessä keitetyistä perunoista. Dippinä käytettävää mojo-kastiketta myydään varmasti kaupassa. Aivan mahtava makuelämys helpolla.

    Perunoiden seuraksi voi paistaa jotain pieniä kaloja runsaassa oliiviöljyssä. Muikut on oma suosikkini.

    Jos salaattia tekee mieli, niin kreikkalainen on ihan ykkönen. Sen kanssa uunituore valkosipulileipä ja pysyy tungettelijat loitolla.

    Buen provecho!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo kuulostaapa hyvältä! Piti heti googlettaa noi perunat ja täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla pian :)

      Mahtavaa, kiitti vinkeistä!

      Poista