torstai 14. elokuuta 2014

Miksi minä urheilen?

Aina välillä tulee hetkiä, jolloin mulla on liian paljon ajatuksia. Tai liian pieni pää, ihan miten vaan. Sellaisina hetkinä niitä ajatuksia on saatava ulos, jotta fiilis taas helpottaa. Mulle helpointa ahdistuksen hetkellä on ottaa kynä käteen, avata vihkosta tyhjä sivu ja kirjoittaa. Viime päivinä vihko ja kynä on olleet taas kovassa käytössä ja osan ajatuksista haluan nyt jakaa myös täällä.


Aina silloin tällöin huomaan pohtivani yhtä isoa kysymystä. Sitä kysymystä tuntuu blogikirjoitusten ja käymieni keskustelujen perusteella pohtivan moni muukin urheilija. Meillä urheilijoilla kun on yleisesti tiukkaa taloudellisesti, rankkaa niin fyysisesti kuin henkisestikin ja me tehdään hirveästi töitä menestyksen eteen, mutta kukaan ei silti voi taata että sitä menestystä tulee. Me ei myöskään aina opiskella ahkerasti ja käydä sen lisäksi töissä elättääksemme itsemme. Me tarvitaan apua ulkopuolisilta, mistä ainakin itse koen välillä tarvetta pyydellä anteeksi. Moni urheilija tuntuu pyörittelevän ajatusta "mitä jos en menestykään, jos kukaan ei arvosta sitä mitä teen ja teen tätä täysin turhaan?". Näin kuvailtuna urheilu-ura tuntuu hyvin raskaalta valinnalta. Se iso kysymys kuuluukin: "Miksi minä urheilen?"

Moni urheilija ja ei-urheilija tuntuu näkevän tärkeimpänä asiana tulokset. Menestys on kaikki kaikessa ja se määrittelee urheilu-uran onnistumisen. Jos menestystä ei tule, on kaikki turhaa ja missään ei ole mitään järkeä. Sitten harmitellaan sitä, miten panostetaan turhaan ja nähdään hirveä vaiva ei minkään eteen. Jossain määrin tunnistan ja tunnustan itsekin tämän ajattelutavan, olenhan minäkin tavoitteellinen huippu-urheilija ja haluan menestyä. Se halu on jotain todella suurta, haluan tulla paremmaksi ja voittaa, haluan sitä enemmän kuin mitään muuta. Koen kuitenkin tärkeäksi löytää tälle kaikelle muitakin motiiveja.

Kun mä aamulla herään treenaamaan, kun mä valmistaudun kisoihin tai kovaan treeniin, kun mä pusken läpi pettymysten tai nautin onnistumisista, en todellakaan mieti vain ja ainoastaan mahdollista menestystä. Kaikista suurin motiivi tälle kaikelle on rakkaus urheiluun. Urheilu on parasta ja ennen kaikkea sulkapallo on parasta. Rakastan pohtia taktisia kuvioita, sitä miksi joskus on parempi lyödä suoraan kuin ristiin ja miksi joskus on viisaampaa lyödä korkealle ja joskus laaka lyönti. Rakastan sitä tunnetta, kun juuri ja juuri saan pallon kiinni lattian rajasta ja järjettömän taistelun jälkeen onnistun kääntämään pallorallin voitokseni. Rakastan sitä, miten voin aina kehittää tekniikkaani ja fyysisiä ominaisuuksiani, oppia koko ajan uutta ja kehittyä. Rakastan urheilun nostattamia tunteita, onnistumisen loputonta riemua ja sitä, miten epäonnistumisen jälkeisistä syvistäkin vesistä voi aina nousta.

Ajatus siitä, että en ikinä saavuttaisi tavoitteitani enkä pääsisi urallani niin pitkälle kuin haluan, tuntuu pahalta. Ei sitä halua edes ajatella. Silti en missään nimessä ajattele, että tämä kaikki voisi olla turhaa. Koen saaneeni urheilulta jo nyt niin paljon, ettei tämä vain voi olla turhaa. Ilman urheilua en olisi ikinä tavannut suurta osaa mahtavista ihmisistä elämässäni, en olisi päässyt näkemään maailmaa ja eri kulttuureja yhtä paljon kuin nyt ja kielitaitonikin olisi varmasti paljon heikompi. Myös henkinen kasvu urheilun myötä on ollut valtavaa. Uskon, että ilman tätä kaikkea olisin huomattavasti nykyistä ujompi enkä todellakaan tuntisi itseäni yhtä hyvin kuin nyt. Olen oppinut tekemään kovasti töitä, sietämään paineita ja epäonnistumisia sekä olemaan rohkeampi.

Vaikka itsekin aina välillä sorrun ajattelemaan liian mustavalkoisesti ja harmittelemaan urheilun raakuutta, olen kuitenkin oivaltanut matkan varrella myös jotain muuta. Kun joskus kymmenien vuosien päästä katson taaksepäin ja mietin tätä taivaltani urheilijani, näen varmasti muutakin kuin ne saavutetut ja saavuttamattomat tulokset. Osaan varmasti hahmottaa asioita, joita olen oppinut ja arvostaa sitä, millaiseksi urheilun myötä olen kasvanut. Siksipä uskonkin, että juuri tällä hetkellä tärkeintä on nauttia ja rakastaa tätä kaikkea. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin matkasta, ei vain siitä määränpäästä.


xxx
Airi

2 kommenttia:

  1. Fiksua tekstiä ja tässä on varmasti monelle muullekkin urheilijalle mietittävää. Itseeni ainakin kolahti koko teksti oikein hyvin. Sinusta huomaa kyllä että olet todella fiksu nuori nainen jolla on elämä edessä mutta paljon kokemusta jo takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kivoista sanoista, lämmittää kyllä mieltä! Ja tosi mukava kuulla, että teksti kolahti :)

      Poista