torstai 9. lokakuuta 2014

People say nothing is impossible. But I do nothing everyday.

"Siis sä vaan urheilet? Eli treenaat kaks kertaa päivässä ja loppuajan sä et tee mitään? Aika helppo elämä! Mut eiks se oo tylsää?"

Tätä mä kuulen aika usein. Kysymyksiä, joihin on ihan mahdotonta vastata. Osaksi siksi, että mun mielestä noi ei oo oikeita kysymyksiä - kysyjällä on jo mielipide mun elämästä ja ihmisten mielipiteitä on yleisesti ottaen todella hankalaa muuttaa. Toisekseen mulla ei edes oikeastaan ole yksiselitteistä vastausta noihin kysymyksiin.

Niin, totuushan on, että mä en virallisesti tee mitään, olen ymmärtääkseni valtion papereissa työtön. En myöskään opiskele ja olen nuori vailla korkeamman asteen koulutusta, joten aika avuttomaltahan mun tilanne kuulostaa. Mä vain pelailen sulkaa pari kertaa päivässä ja chillailen lopun aikaa, mikäpäs tässä syrjäytyessä.

Mä kuitenkin itse koen, että mun elämä ei ole liian helppoa eikä millään tavalla tylsääkään. Tähänkin väitteeseen löytyy tottakai vastaväitteitä, joista yleisin mun kuulema on, että "sä olet ollut jo yli vuoden tekemättä mitään, joten et vaan enää muista miltä tuntuu tehdä oikeasti töitä tai käydä koulua". Ehkä ne on oikeessa, ehkä mä oon laiskistunut ja menettänyt otteen "oikeaan" elämään. Ehkä mä joudun sitten joskus tekemään hirveästi töitä nostaakseni itseni täältä laiskuuden loputtomasta suosta ja tottuakseni taas siihen niin kutsuttuun normaaliin opiskelu- tai työarkeen. Mutta jos asia on näin, niin sitten mä teen hirveästi töitä ja that's it.

Omasta mielestäni mun tilanne ei kuitenkaan ole täysin toivoton. Ensinnäkin urheileminen on hirmu kovaa touhua. Yhteen treenisessioon kuluu matkoineen, palautteluineen, venyttelyineen ja suihkuineen 3-5 tuntia treenien kestosta riippuen. Päivässä mulla kuluu itse treeneihin aikaa siis vähintäänkin 6 tuntia, mutta yleensä kyllä enemmän. Se on siis mun "työpäivä". Loppuaika, siis aika aamu- ja iltapäivätreenien välissä ja jälkeen, on se mitä moni ihmettelee. Miten mä jaksan kaiken sen ajan tehdä ei-mitään?

Mun on pakko sanoa, että ei-minkään tekeminen on toisinaan aika kiireistä hommaa. Ei-mihinkään kuluu päivittäin monta tuntia ja mä koen välillä jopa pientä stressiä siitä, että on niin paljon ei-mitään mitä pitäisi tehdä. Mä olen jopa joutunut tekemään itselleni säännön, että iltatreenien jälkeen ei-minkään tekeminen on kiellettyä, koska siihen aikaan illasta pitää jo rentoutua. Ei-minkään tekemiseen menee välillä jopa monta päivää. Ja usein myös hermot.


Viimeisen parin viikon aikana mun ei-mitään lista on sisältänyt muun muassa tällaista:

Muista vastata siihen tärkeään sähköpostiin.
Ja taisi siellä olla pari muutakin meiliä vastaamatta.
Ja lähetä sille sponsorille se sähköposti!
Lupasin myös kirjoittaa niille sen blogi-tekstin, no hoituu.
Niin ja omaan blogiin täytyy laittaa siitä Solgar- ja Terranova-yhteistyöstä.
"Hei Airi, täyttäisitkö Olympiakomitealle vuosiraportin?" Tottakai! Ai oho kuusi sivua kysymyksiä... No ei kai se auta muu kuin alkaa naputella.
Ai niin valmentaja pyysi lähettämään kisakalenterin ja muut pläänit. Kirjoitan ne pian joo...
Pitää muistaa soittaa Hillerød-valmentajalle aikatauluista ja muusta, koska ylihuomenna on team match!
Ja lähettää sähköpostia sille toiselle Hillerødin äijälle, koska mun pitäisi mennä sinne taas kolmeksi päiväksi treenaamaan.
Apua se reissuhan on jo kahden viikon päästä -> äkkiä varaa ne junaliput!
Mun pitäisi myös saada täytettyä noi matkalaskut ja kululaskulomakkeet ja lähettää kuitit urheilijasäätiöön, että saan rahaa mun urheilijatililtä. Ja noita kuitteja on joku sata tossa oottamassa... No ei hätää, ei oo kuitenkaan tuhatta!
Eikä mulla vieläkään ole lentoja Suomeen marraskuulle.
Mutta pitää ensin ottaa selvää siitä marraskuun team matchin päivämäärästä.
Ai niin Unkarin kisan hotellikin pitää hoitaa. Ja muistaa lähettää niille mun lentotiedot, että saan kyydin lentokentältä hotellille.
Kaupassa on pakko lähteä käymään.
Ja postissa.
Ja pyykitkin pitää pestä. Taas.
Kuittien kokoaminen oli aika työlästä puuhaa. Jos ne nyt ei mee läpi ja en saa rahoja niin varmaan...no nauran todennäkösesti. :D
Mä täytin valmentajan kanssa vuosiraporttia Olympiakomitealle ja siinä meni 5 tuntia. Mä myös tein matkalaskut ja kululaskut kaikista kisamatkojen kuiteista, lennoista, hotelleista, junalipuista ynnä muista. Siinä meni kaksi päivää. Ja edelleen se paperinippu odottaa olohuoneen lattialla postiin viemistä. Yhteen blogi-tekstiin kuvien muokkauksineen uppoaa helposti pari-kolme tuntia. Sähköposteihin vastaaminenkin vie yllättävästi aikaa. Lentojen ja hotellien varaaminen ei ole kovin nopeaa ja helppoa puuhaa. Mutta enemmän aikaa ja voimia vie kuitenkin lopulta se itse matkustaminen.

Lisäksi mä autan seuran ja akatemian hommissa, viime viikolla esimerkiksi maalasin uutta asuntoa parina päivänä. Mä käyn kielikoulussa ja opiskelen uutta kieltä myös vapaa-ajalla. Laitan päivittäin ruokaa ja tiskaan. Kirjoitan ylös muistiinpanoja treeneistä. Näen kavereita ja yritän pitää yhteyttä myös Suomi-kavereihin, joita on niin ikävä.
Osuin välillä myös seiniin ton sutini kanssa ja kyllä tuli kaunista. Nyt kelpaa meijän poikien asustella siellä. :)
Palataanpa siis niihin alun kysymyksiin.

"Siis sä vaan urheilet?"
Joo...
"Eli treenaat kaks kertaa päivässä ja loppuajan sä et tee mitään?"
Eikun maanantaina ja keskiviikkona kolme ja launtaina en ollenkaan. Mut joo.
"Aika helppo elämä!"
Joo ja kiva.
"Mut eiks se oo tylsää?"
Ei. Paitsi joskus kun on tylsää.

On niin vaikeaa sanoa yhtään mitään muuta. Mä treenaan älyttömiä määriä, teen kunnianhimoisesti hommia, kasvan ja itsenäistyn, matkustan ympäri Eurooppaa, yritän hoitaa sponsorisuhteita, pidän parhaani mukaan huolta raha-asioista, törmään henkisiin seiniin ja koen pettymyksiä, pelaan joukkuematseja toisessa seurassa ja yritän olla kaikin tavoin mahdollisimman hyvä pelaaja ja yhteistyökumppani myös heille...

Mä vaan urheilen ja se on kivaa. Mutta mikään ei tule itsestään. Ehkä joku tän tekstin jälkeen ymmärtää mua paremmin. :)

xxx
Airi

13 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoinen teksti :) Veikkaanpa, että ihan kuka tahansa ei selviytyisi tuommoisesta määrästä "ei-minkään" tekemisestä... Oot super!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja kiitos rohkaisevista sanoista :) moni ei ehkä selviäisi just tällasesta ei-mistään, mutta toisaalta moni selviää jostain muusta mistä mä en ehkä selviäisi. Elämässä on niin monta tapaa olla super ja monta asiaa, joissa voi olla super :)

      Poista
  2. Sivusta ja läheltä eloasi ja oloasi seuraavana voin todeta, että helpommallakin elämässä pääsisi kuin tavoitteellisesti huippu-urheilemalla. Aika harvassa hommassa joutuu asettamaan itselleen koko ajan kovempia tavoitteita, ja vielä erilaisten koitosten ja kilvoittelujen kautta arvioimaan niiden toteutumista julkisesti tavan takaa..... Aika harvassa hommassa sairastuminen saattaa tarkoittaa paitsi työkyvyn hetkellistä heikkenemistä, pahimmillaan myös jo tehdyn tuloksen menetystä. Eikä työnantaja järjestä sijaista sairaslomapäiville.... Tuo työsi edellyttää sellaisen määrän itsekuria, itsetuntemusta, ajankäytönhallintaa, asioiden organisointikykyä, yhteistyötaitoja ja suunnitelmallisuutta, että ei voi kuin ihailla. - XXX -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) juurikin näin! Tähän hommaan kuuluu niin monta muutakin asiaa kuin treenit ja sitten toisinaan lentokoneen kyytiin hyppääminen ja kisaaminen jossain muualla. Mutta en mä kyllä voi valittaakaan, kun saan tehdä just sitä mikä on kivointa!

      Poista
  3. Oot ihan mahtava! Ja mahtava teksti!:)
    Tsemppiä<3
    -E

    VastaaPoista
  4. Ihmettelen kyllä noita kommenteja "etkö ole tehnyt yhtään mitään" yms koska en usko että joku Teuvo teräväinen kuulee tuollaisia kommentteja vaikka ammattikunta on sama ... Ammattiurheilija 😕 ihmiset vain harvoin osaa katsoa näitä asioita laajalta näkökulmalta... Toivottavasti tää teksti avaa jonkun silmät! Jakoon menee (jos osaan) 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en tiedä kuuleeko muut näitä... Mutta en siis usko että kukaan ilkeyttään, ihmiset vaan ei ymmärrä :) Kaikki tietää, mitä kuuluu opiskelijaelämään tai työelämään, mutta harva tietää urheilijan arjesta muuta kuin sen, että treenataan ja välillä matkustetaan ja sitten pelataan ja jeejee... Jakaminen sallittu toki ;)

      Poista
  5. Et ole valtion papereissa työtön, jos et ole työttömänä työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa. Jos et ole työllinenkään, niin olet kokonaan työvoiman ulkopuolella tilastokeskuksen tilastoinnissa. Samaan porukkaan kuuluvat opiskelijat ja ne syrjäytyneet ja toivonsa jo menettäneet, jotka eivät enää virallisesti etsi edes työtä. Sekä tietysti alle 15-vuotiaat ja yli 74-vuotiaat. Varsin hyvässä porukassa siis liikut.

    VastaaPoista
  6. P.S. Toki myös kaikki erilaiset eläkeläiset (työ-, kansan-, ja sairaseläke) ovat myös kanssasi samassa porukassa, eli työvoiman ulkopuolella.

    Tämä ei ollut sitten muuten dissaamistasi, vaan tämmöinen ironinen heitto, muka hauskuutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo taidat olla ihan oikeassa, eihän mua lasketa edes työttömäksi... Lähinnä siis olen vissiin juurikin syrjäytynyt ja toivoni menettänyt, kuulostaapa loistavalta! :D Mutta kun Suomessa ei voi olla ammattiurheilija, niin vietän nyt tässä sitten pari vuotta syrjäytyneenä. Toistaiseksi tuntuu kuitenkin ihan hyvältä vaihtoehdolta!

      Hahah, ironia ymmärretty ;)

      Poista
  7. Tämä on enemmänkin suomalaisen yhteiskunnan ja arvomaailman kuin sun ongelma.

    Suomalaiset eivät ymmärrä huippu-urheilemisen olevan työtä, elleivät he voi katsoa työn tuloksia omasta telkkaristaan. Ja vieläpä niin raskasta työtä, että siinä ei todellakaan pärjää jos samalla yrittäisi tehdä vielä ns. normaalia työtä. Itse ainakin arvostan tekemiäsi uhrauksia ja sitä rohkeutta jota on varmasti vaatinut lähteä yksin kohti tuntematonta toteuttamaan unelmiaan.

    Harva saa tehdä joka päivä sitä mitä eniten rakastaa. Moni meistä on varmasti joskus eläessään haaveillut huippu-urheilijan elämästä, mutta vain todella pieni murto-osa voi oikeasti toteuttaa unelmansa.

    Jos on omassa lajissaan _maailman_ 150 parhaan joukossa, niin silloin todellakin on töissä ja sen työn nimi on huippu-urheilu. Olen lukenut muidenkin urheilijoiden blogeista saman suuntaista kirjoittelua kuinka ihmiset eivät ymmärrä urheilun olevan työtä.

    "Käynhän minäkin salilla päivittäin ja silti opiskelen ja olen töissä". Niin varmasti teetkin, mutta tunnin salitreeniä päivässä ei voi hyvällä tahdollakaan verrata huippu-urheilijan arkeen.

    Ole ylpeä siitä mitä oot saavuttanut ja ota kaikki irti tuosta kokemuksesta vielä kun voit. Me tavalliset pulliaiset voidaan vain haaveilla tuollaisesta elämästä. Varmasti on taloudellisesti ja henkisesti paljon helpompiakin ratkaisuja kuin elämä huippu-urheilijana, etenkin ns. marginaalilajin edustajana. Kuka tahansa voisi kuitenkin olla kaupan kassalla. Kuka tahansa ei sen sijaan voisi olla Tanskassa pelaamassa Super Series tason kisoja.

    On myös huikean hienoa, että kaiken ohella jaksat vielä pitää blogia ja jakaa elämääsi tutuille ja tuntemattomille. On ollut todella inspiroivaa ja motivoivaa seurata matkaasi maailman huipulle.

    Paljon tsemppiä tuleviin peleihin! Top100 häämöttää jo kulman takana ;).

    Ps.
    Videopostaus oli ihana :D. Niitä lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kommentti, kiitän kiitän kiitän! :) Aika hyvin tiivistettynä juuri se, mitä itsekin yritän itselleni tolkuttaa ja mihin yritän niin kovasti uskoa. Tämä on työtä ja ei todellakaan aina se "helppo unelmaelämä", vaikka muut eivät sitä aina ymmärtäisikään.

      Blogin pitäminen on vaan kivaa ja toisinaan terapeuttistakin. Siksi tätä jaksaakin tehdä. Stressiä en tästä missään nimessä suostu ottamaan enkä pakota itseäni kirjoittamaan, jos ei siltä tunnu. :) Hehe kiitos, koitan siis tehdä ihania videoita lisää!

      Poista