maanantai 24. marraskuuta 2014

Finnish International Championships

Moi

Viimeisimmän postauksen jälkeen on ehtinyt tapahtua taas jo vaikka mitä. On ollut hyviä pelejä ja huonoja pelejä, hyvää mieltä ja kamalia epäitsevarmuuden hetkiä. On ollut hankaluuksia ja onnistumisia, uskon puutetta ja älytöntä motivaatiota. Tuntuu, että kävin viime viikolla taas jokaisen mahdollisen tunnetilan läpi. Ai että miksi? No koska mä olen kilpaurheilija.

Viime viikon maanantaina meillä oli Tanskassa tärkeä liigapeli Lillerødiä vastaan. Hillerød ja Lillerød sijaitsevat kartalla ihan vierekkäin ja vielä muutama vuosi sitten nämä kaksi olivat yksi ja sama joukkue. Kyseessä oli siis huikean jännittävä paikalliskamppailu ja molemmille joukkueille peli oli todella tärkeä. Lataus oli kova ja minun kaksinpelini oli ennakkoon yksi niistä ratkaisevista matseista. Hävisin kuitenkin Ruotsin Ellinor Widhille suoraan kahdessa erässä. Peli oli ajoittain jopa todella hyvää, mutta matsin jälkeen en osannut muuta kuin märehtiä sitä tosiasiaa, että hävisin toisessa erässä 12 pistettä putkeen. Kaksitoista pistettä, ihan oikeasti. Lopulta pelini ei kuitenkaan ollut ratkaiseva, sillä hävittiin selkeästi 4-9. Harmitus oli kuitenkin jotain ihan elämää suurempaa.

Tiistaina saavuin sitten Suomeen vähän sekavin tunnelmin. Edellisillan tappio painoi mieltä ja olin hyvin epäitsevarma. Koin, etten ollut pelannut kovin hyvin viimeiseen kahteen viikkoon ja siksipä tuleva kotikisa, Finnish International, jännitti ja jopa vähän huoletti. Kun on se kotiyleisö ja ne näkee, etten mä osaakaan pelata.

Keskiviikkona sain aikaiseksi onneksi pari hyvää treeniä ja torstaina mun kaksi kivaa kaveria Odensesta tuli meille kyläilemään kisojen ajaksi. Näistä asioista sain virtaa ja hyvää mieltä, ja perjantaina olinkin jo paljon valmiimpi pelaamaan. Ensimmäisellä kierroksella voitin helposti meksikolaisen tytön pistein 21-8 ja 21-9. Toisella kierroksella vastaan tuli liiankin tuttu tyttö; mun treenikaveri Liine, jonka kanssa ollaan treenattu yhdessä ties kuinka monta vuotta. Aikamoinen taisteluhan siitä sitten syntyikin, eikä varoituksilta ja korteiltakaan vältytty... Reilun tunnin kamppailun jälkeen voitin kolmannessa erässä 22-20. Valmentaja kehui mun peliä ja asennetta, mutta myönsin myöhemmin olleeni oikeasti henkisesti täysin romuna ja että tärisin vielä koko seuraavan yönkin.
Lauantaina koitti sitten puolivälierät ja pelasin Venäjän Victoria Slobodjanukia vastaan. Hävisin pistein 14-21 ja 19-21. Etenkin toisen erän loppupuoli oli kuitenkin tosi hyvää tekemistä, pitkiä ralleja ja hyvää tsemppausta. Mutta kun vastustaja pelasi älyttömän hyvin, niin minkäs teet. Kokonaisuudessaan kisa oli mun osalta ihan hyvä. Ei täydellinen eikä täysin tyydyttävä, muttei missään nimessä huono.

Näin jälkikäteen onkin taas helppo ihmetellä, että miksi ihmeessä se luottamus itseensä pelaajana katoaa niin helposti kahden huonon viikon takia. Olenhan pelannut sulkapalloa 8-vuotiaasta asti, joten onko se kaksi viikkoa pitkä aika siihen nähden?



Tämän viikon vietän vielä Suomessa, treenaan vaihteeksi täällä ja vietän aikaa tärkeiden ihmisten kanssa. Viikonloppuna suuntaan sitten takaisin Tanskaan ja ensi viikolla meillä starttaa pienimuotoinen peruskuntokausi. Viime vuonna se tarkoitti juoksua, jalkatyötä, paljon pelejä, raskaita puntteja ja toinen toistaan kovempia treenejä. Toisin sanoen se tarkoitti totaalista väsymystä ja koomaa. Odotan siis innolla........not.

Parasta viikkoa kaikille! :)

xxx
Airi 

// Kuvat: Suomen Sulkapalloliiton Facebook-sivuilta

3 kommenttia:

  1. Muista nauttia täysillä Suomesta nii on helpompi koomailla sit Tanskassa ! 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on nautittu ja oon täysin valmis koomaan!! ;D

      Poista
  2. Nyt oli pakko kommentoida, että et ole ainoa joka on hävinnyt monta pistettä putkeen, juuri pelattavissa Super Series Finalsseissa Kenichi Tago hävisi 14 pistettä putkeen, Chen Longille, jonka kuitenkin Tago on voittanutkin, eikä vaan yhden kerran. Et vaikka aika harvoin, niin sitä käy myös TOP 10 pelaajille:)

    VastaaPoista