lauantai 21. maaliskuuta 2015

(Liian pitkä) Polish Open -tarina

Moi!

Jälleen kerran on yksi kisa ja monta tuntia matkustelua takana. Kotiuduin viime yönä Puolasta todella myöhään ja olo on kyllä sen mukainen. Lento oli myöhässä, juna meni nenän edestä ja kotona olin kolmen aikaan yöllä. Otin Odensen asemalta taksin kotiin (huom. Äiti, otin taksin niinkuin käskit!:)) ja taisin ehtiä nukahtaa jopa siinä alle 10 minuutin taksimatkalla. Taksikuski huomauttikin, että vaikutin väsyneeltä ja vastasin iloisesti että "ei kiitos". Väsymys siis painaa nyt pahasti, mutta pelaamisen kannalta reissusta jäi ihan positiivinen fiilis.

Lähdin matkaan tiistaiaamuna, lensin Frankfurtin kautta Rzeszowiin (pikkuinen lentokenttä jossain päin Puolaa) ja sieltä matkattiin vielä reilu pari tuntia bussilla hyvinhyvin mutkaisia teitä pitkin Arlamowiin. Arlamow on muuten todella mielenkiintoinen paikka! Se on täysin keskellä ei mitään oleva vastavalmistunut yyber hieno kylpylähotelliurheilukeskus. Puitteet ovat aivan huikeat, mutta ihmettelen vain suuresti, että minkä takia se on rakennettu täysin syrjään ja kauas kaikesta. Ja että minkä ihmeen takia kisa oli haluttu järjestää tuollaisessa paikassa, jonne matkustaminen on melko tuskainen prosessi!


Perillä Arlamowissa selvisi, että meidän varaama hotelli ei ollutkaan ihan sitä, mitä oltiin odotettu. Meidät ajettiin itse päärakennukselta minibussilla kuoppaista tietä pitkin noin 20 minuutin matka jonnekin vielä pahemmin keskelle ei mitään. Siellä ei todellakaan ollut ravintoloita tai ruokakauppoja missään, vain pari mökkiä, joissa sai yöpyä. Lähimpään rakennukseen oli matkaa varmaankin 10km ja missään ei näkynyt valon valoa, vain pelkkää sysimustaa pimeyttä. Kaiken kruunasi viereisellä pellolla hengannut villisikalauma, joka kuulemma oli "very much dangerous when angry, running fast!". Ilmaistiinkin hyvin nopeasti suostuvamme pieneen lisämaksuun ja uuteen huoneeseen itse hotellikeskuksesta.

Kun oltiin päästy karkuun villisikoja, päästiin vihdoin lepäämään ja rentoutumaan. Omalta osaltani myös keskiviikko oli melko rento, kävin tosin aamulla ja illalla hieman pelailemassa pikkupelejä ja totuttelemassa halliin. Pelaamaan pääsin vihdoin torstai-iltana ja vastaan tuli melko tuttu Belgian tyttö, joka on ollut täällä Odensessakin treenaamassa. Olin yllättävän hermona, halusin kovasti onnistua ja odottelin levottomana matsia koko päivän. Peli oli aikataulutettu tv-kentälle kello 16.10, mutta jouduinkin odottelemaan vielä reilun tunnin kauemmin, kun edelliset matsit yksi toisensa jälkeen venyivät kolmieräisiksi. Peli hoitui kuitenkin ihan kivasti ja rutiinilla, vaikka jälkikäteen Youtubesta peliä katsellessani huomaan kyllä itse hyvin sen pienen jännityksen ja sähläyksen. Ekan erän alkupuolella meinaan jopa kompastua syötössä omiin jalkoihini... :D

Pelin jälkeen tsekkasin aikataulun ja huomasin, että toinen peli onkin jo järjestyksessä neljäs seuraavaksi kentälle kuulutettavista matseista. Hallissa kun oli viisi kenttää, niin eipä siinä siis kovin pitkää taukoa tullut. Heitin kaverille väsyneen "heheh ei tarvi ainakaan lämmitellä"-puujalkavitsin ja sitten taas mentiin.


Toisessa pelissä pelasin kisan kakkossijoitettua ja hallitsevaa EM-hopeamitalistia, Tanskan Anna Thea Madsenia vastaan. Huomasin hyvin pian, miksi tytöllä on niin kovat meriitit, olin nimittäin täysin pulassa hämättyjen lyöntien kanssa enkä päässyt peliin mukaan ollenkaan. Olin pahimmillaan tappiolla vissiin 4-14 ja hävisin erän 15-21. Päätin kuitenkin taistella ja toisessa erässä homma alkoikin sujua. Hirveää tsemppiä ja monta syvää askelkyykkyä se vaati, mutta voitin toisen erän 21-14! Kolmas eräkin alkoi hyvin ja 11 pisteen tauolla olin vielä täysin mukana, häviöllä vain 10-11. Sen jälkeen kuitenkin sössin lyöntejä ulos ja verkkoon aivan liikaa ja hävisin lopulta 13-21.

Fiilis pelin jälkeen oli turhautunut. Miksi taas piti hävitä noin? Jälleen kerran mulla oli ne avaimet siihen kovaan päänahkaan, mutta taaskaan en onnistunut. Miksi tämä tuntuu toistuvan nyt kerta toisensa jälkeen? Miksi en vaan pääse yli siitä muurista, jossa lukee "ensimmäinen voitto ns. kovasta pelaajasta"?

MUTTA. Mä pelasin hyvin, taistelin ja annoin kaikkeni. Jälleen kerran huomaan olevani lähellä, pärjään noinkin koville pelaajille. Ei siihen voi olla itkuparkupettynyt.


En tiedä, miten innostuin kirjoittamaan näin paljon liikaa tekstiä, kun pää lyö aivan tyhjää viime öisen matkustamisen jäljiltä. Nyt maistuisi pitkät unet ja lepo. Mutta arvatkaa mitä?!!?! Huomenna saan taas viettää kuusi pitkää ja yksinäistä tuntia junassa, sillä vuorossa on liigapeli! Suoraan sanottuna pelkkä ajatuskin ahdistaa, mutta tiedän selviäväni. Sitä paitsi huominen matsi on kauden viimeinen, sen jälkeen liigapelit ovat niin sanotusti DONE. Kyllä tuon reissun jaksaa, jos ei muuta niin vaikka hampaat irvessä. Yritän kuitenkin hymyillä, koska se on kivempaa. :)

xxx
Airi

4 kommenttia:

  1. Keskellä ei mitään, huonot tiet ja villieläimiä - nyt sie tiiät millasta elämä täällä Lapissa on joka päivä...:P

    Eiköhä se muuri murru tai ketsuppipullo aukea sieltä, ihan kumpaa haluaa käyttää! :D Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah voi ei, taidan siis olla liian hyvään tottunut isojen kaupunkien diiva :D

      Ketsuppipullo sais kyllä vaikka räjähtää mahdollisimman pian! :D Kiitos tak :))

      Poista
  2. Hyvin kerrottu pelikeikka, ilo lukea. Lisää tällaisia pitkiä tarinoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit, yritän siis tarinoida pitkästi jatkossakin! :)

      Poista