sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Do you wanna know what I did on Thursday night? I don't think you do...

Vaikka tämä teksti kertookin Venäjän reissustani, niin kuvat on ihan vain Suomesta tämän viikonlopun mökkireissun maisemista. :)

Even though this text is all about my trip to Russia, the photos are not from Russia but from this weekend which I've spent at our summer cottage, 3 hours up north from Helsinki. :) 


Haluatko tietää, mitä tein torstain ja perjantain välisenä yönä? Olisi ehkä parempi jos et tietäisi, mutta kerronpa nyt kuitenkin.

Matkasin keskiviikkona junalla Venäjälle Pietariin pelaamaan White Nights -kisan. Matka meni kivasti muiden suomalaisten kanssa ja kisajärjestäjät olivat meitä juna-asemalla vastassa. Siitä sitten ajeltiin reilu tunti Gatshinan kaupunkiin, jossa kisat pelattiin. Olen käynyt kivemmissakin paikoissa ja kokenut kivempiakin maisemia ja hajuja (!), mutta eipä siitä sen enempää...


Torstaina sitten alkoivat pelit. Pelasin heti ensimmäisellä kierroksella kisan 7. sijoitettua, Venäjän Natalia Perminovaa (maailmanranking 52) vastaan. Kova tyttö siis kyseessä ja sen tiesinkin, mutta tiesin myös haluavani voittaa. Olin valmis juoksemaan ja taistelemaan vaikka koko päivän voiton eteen! Pelini piti olla aikataulun mukaan kello 14.10, mutta edelliset matsit venyivät ja aikataulu petti. Lämmittelin kuitenkin ja olin valmiina astumaan kentälle hieman ennen kolmea. Jostakin kumman syystä kisajärjestäjät halusivat kuitenkin pitää avajaisseremonian kello 15 (kisojen toisena päivänä, kun puolet pelaajista oli jo ulkona kisasta?!?!!), ja sitä varten oli pidettävä taukoa peleistä. Oma pelini olisi ollut seuraava kentälle kuulutettavista, mutta jouduinkin odottelemaan vielä seremonian ajan. Tietenkin kävi vielä niin, että seremonian alkukin venyi ja niin tuntuivat venyvän myös kaikki ne venäjänkieliset puheet, ja lopulta pääsin pelaamaan vähän ennen neljää... Hiemanhan se ärsytti, mutta tällaisissa tilanteissa on kai tärkeintä syödä yksi banaani lisää, hymyillä ja olla stressaamatta.


Peli lähti käyntiin hyvin ja johdin ensimmäistä erää melko reilustikin, mutta hävisin lopulta 17-21. Toisessa erässä puolestaan olin pitkään tappiolla, mutta nousin hyvin ja pian tilanne olikin 20-19 minulle. Oli pitkiä ja hyviä palloralleja ja kovaa taistelua. Eräpallokin oli pitkä ralli, jonka lopuksi löin hyvän lyönnin takakentälle, tuuletin ja mietin että "jes tää erä on mun!". Mutta linjatuomari näyttikin lyöntini ulos, vaikka sitä se ei todellakaan ollut. Protestoin tietysti tuomarille, joka selkeästi näki linjatuomarin virheen, muttei jostain syystä uskaltanut muuttaa tuomiota. Sen sijaan meidän piti pelata pallo uudestaan. Suutuin tietysti ja löin niin kovaa kuin ikinä osasin, keskelle kenttää ja varmasti sisälle. Voitin pallon ja erän, katsoin linjatuomaria silmiin ja tuuletin kovaa. Siitäs sai haha! Kolmas erä olikin sitten melkoista vääntöä ja pitkiä palloralleja. Pelasin kyllä hyvin, mutta lopputulos oli tappio 20-22. Oih ja voih.

Matsin jälkeen ainoa ajatus oli, että haluan kotiin. Päivän viimeinen juna Pietarista Suomeen meni klo 19.25 ja kysyin kisajärjestäjiltä, saisinko kyydin asemalle. He olivat kiireisiä, mutta ajoivat minut kuitenkin Gatshinan juna-asemalle ja saattoivat klo 17.51 lähtevään junaan kohti Pietaria. Matkaan menisi kuulemma noin tunti, joten ehtisin junaani ja asia oli "no proooblem, no proooblem". "Noin tunti" on kuitenkin Venäjällä nähtävästi aika laaja käsite, ja seisoin lopulta Pietarin asemalla klo 19.27. Olin siis yksin jumissa Pietarissa, kukaan ei osannut englantia ja puhelimen akkukin veti viimeisiään.


Onneksi tämä ei ollut ensimmäinen sähläykseni tänä vuonna ja osaan jo joten kuten toimia tällaisissa tilanteissa. Aivan ensimmäiseksi etsinkin pistorasian, latasin puhelimen ja mietin hetken. Hengailenko juna-asemalla aamuun asti? -NOT! Etsinkö hotellin? -Ööö.. Kukaan ei ymmärrä englantia, miten onnistun? Pääseekö Suomeen mitenkään muuten... -BUSSI! Netittömänä soitin tietenkin äitille ja pyysin apua. Äiti kertoi, että bussi lähtee klo 23.30 jostakin päin Pietaria. Bussiaseman osoitteen löydyttyä lähdin etsimään taksia. Viides löytämistäni takseista sanoi lopulta "daa" eli tunnisti osoitteen ja sitten mentiin.


Kun lopulta sitten saavuin Kamppiin aamulla klo 7 parin tunnin bussissa torkkumisen jälkeen, oli olo aika sekava. Olin nukkunut bussissa ensin tunnin, herännyt sitten tulliin ja passin tarkastukseen rajalla, nukkunut taas hetken ja herännyt taas. Bussissa oli hankalaa nukkua ja muutenkin päässä pyöri päivän matsi. Miksi en lyönyt clearia sen dropin sijaan ja miksen lyönyt droppia sen clearin sijaan? Ymmärsin myös jälleen kerran sen, miten opettavaista, mutta samalla yksinäistä ja raskasta, minun tämän hetkinen "projekti Rio" onkaan.

Tämän viikonlopun olen viettänyt mökillä rentoutuen. Aurinkoa, kalastusta, lukemista, juoksemista, pyöräilyä ja unta. On hyvä olla. Ja kyllä mä vielä voitan noita kovia matsejakin, kun nyt näin lähellä jo ollaan!


Shortly in English:

Do you wanna know what I did on Thursday night? I guess it would be better if you didn't know but I will tell you anyway.

I took a train to Russia to St. Peterburg on Wednesday. I played a tournament called White Nights there. On Thursday I played against Natalia Perminova from Russia (world ranking 52) and it was a long and good match. Unfortunately I lost in 17-21, 21-19 and 20-22. I played well and I gave it everything I had but it just wasn't quite enough this time.


After the match I really felt like going home as soon as possible. I asked the organizers if they could drive me to the train station in St. Peterburg which was one hour from the venue. They didn't have time for that so instead they drove me to another train station and told me to take a train to St. Peterburg. It was 5.51pm and they told me that the trip will take approximately one hour. My train to Finland from St. Peterburg was leaving at 7.25pm so I should have plenty of time. Well, the trip took way more than just one hour and I was finally at the train station in St. Peterburg at 7.27pm. I had just missed the last train of that day to Finland by two minutes, the battery in my phone was dead and no one understood English.


Luckily I remembered that there are also buses driving to Finland. Finding the bus station was not easy but I managed to work it out. I took the bus at 11.30pm and drove through the night. As I finally arrived in Helsinki at 7am, I was feeling tired and my head was all messed up. Sleeping in the bus was not easy, I slept for an hour before having to wake up for the passport and customs control, then I slept for a while again and woke up again. I was also going through my match in my head over and over again thinking why did I hit that clear instead of hitting a drop and why did I hit that drop instead of hitting a clear. Sitting alone in that bus I also once again realized how much I'm learning and experiencing through my "project Rio" and how lonely and tough this can sometimes be.

This weekend I've spent relaxing with my parents at our summer cottage. Sun, fishing, reading, running, biking and sleeping. I'm so happy at the moment and I know that I will win those tough matches against strong players some day soon, I'm so close already!


xxx
Airi

2 kommenttia:

  1. Se on tuo venäjällä käyntit välilä vähän hankalaa varsinki ku sielä ei puhuta englantia... mutta hyvä että pääsit kuitenki venäjältä pois vaikkakin pienen säädön jälkeen. Ja hienostihha tuo peli on menny ja tuon tason peluria vastaan.:) se matka Rion on tosi tiukka ja siihen joutuu näkee vaivaa ja aikaa, sekä aina välilä se voi tuntua yksinäiseltä, mutta kannattaa sillon aina muistella kaikkia tukiojoita ja ystäviä kuitenki ketkä siinä matkalla on mukana eli vaikka se tuntuu yksinäiseltä niin et sääkää koskaa oo ihan yksin. :)

    Ps. onnee seuraavii kisoihi ja kyl ne kovat voitot sieltä tulee ku uskot ittees ja tekemisee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hupsista, miten olen unohtanut vastata tähän kommenttiin, anteeksianteeksi!

      Toi on ihan totta! Vaikka tuntuu, että olen usein yksin toisella puolella maailmaa ja milloin missäkin, niin kyllä ne läheiset on aina tukena. :) Ja kyllähän tässä seikkaillessaan tutustuu uusiinkin ihmisiin, mikä on tosi mahtavaa!

      Kiitos paljon tsempeistä, usko ja tahto tähän hommaan on kyllä kova! :)

      Poista