perjantai 24. heinäkuuta 2015

Russian Open GP - and jet lag

Hejsan!

Istuskelen Moskovassa ja odottelen lentoa Suomeen. Aikaero Vladivostokissa pisti pään ja unirytmin aika mukavasti sekaisin, ja joudun toistuvasti muistuttamaan itselleni että on perjantai, olen Airi, olen Moskovassa, kello on 15.30 ja lentoni lähtee 18.20. On se vaan kummallista herätä aamulla, lentää 9 tuntia ja silti vielä senkin jälkeen on aamu.


The boys told me that those ships were from North Korea... And I believed them hahah :D
Saavuin siis Vladivostokiin maanantaina, treenailin ja palauduin matkasta tiistain ja aloitin pelit keskiviikkona. Keskiviikon vastaisena yönä en kuitenkaan saanutkaan nukuttua, kärsin aikaerosta ja mahakin oli hirmuisen kipeä. Ajattelin kuitenkin selviäväni ja matsinikin oli onneksi vasta illalla. Olo ei kuitenkaan oikein kohentunut päivän aikana ja kentälle mennessäni olin voimaton, huonovointinen ja löysä kuin keitetty spagetti. Monesti pelin aikana luulin, etten enää jaksa, että jalat pettävät alta ja että en vain pysty. Halusin liikkua nopeammin, lyödä kovempaa ja pelata kovemmalla tempolla, mutta kun ei ollut voimia.

Onnistuin kuitenkin pelaamaan kai ihan hyvin, koska voitin kaikesta huolimatta. Voitin kolmannessa erässä 23-21 ja selvitinpä yhden vastustajan ottelupallonkin. Olen niin iloinen, etten antanut periksi missään vaiheessa vaikka kuinka pahalta tuntui!

Toisen kierroksen matsi oli vuorossa torstaina. Aikataulu julkaistiin vasta myöhään keskiviikkoiltana ja toivoin sormet ja varpaat ristissä hieman myöhäisempää peliä, jotta ehtisin nukkua ja olo kohenisi. Noh, otteluajakseni pärähti sitten tiestysti klo 9.10 aamulla, mikä ei erityisemmin lämmittänyt mieltä. Menin ajoissa nukkumaan ja makoilin monta tuntia sängyssä silmät kiinni, mutten vain nukahtanut. Uni tuli vasta aivan liian myöhään ja aamulla heräsin hieman yli kolmen tunnin unien jälkeen. Ja maha edelleen kipeänä tottakai.

Olo oli kuitenkin yllättävän hyvä ja lähinnä naureskelin tilanteelle. Halusin vain tehdä parhaani ja antaa kaikkeni, halusin pelata ja olin innoissani. USA:n tyttö osoittautui kuitenkin yllättävän pahaksi, olin aivan pihalla kaikista niistä hämätyistä lyönneistä, enkä saanut kyllä oikein mitään aikaiseksi. Hävisin 15-21, 12-21.

Tätä reissua leimasi siis valitettavasti aikalailla jet lag. Suhtauduin etukäteen positiivisin mielin seitsemän tunnin aikaeroon enkä murehtinut sitä millään lailla. Ajattelin nukkuvani hyvin kaikesta huolimatta, ainahan nukun hyvin oli tilanne ja paikka mikä hyvänsä. Noh, ainakin osaan jatkossa ehkä varautua paremmin ja toimia joissain asioissa fiksummin!

Tällä hetkellä iloitsen hirmuisesti siitä, että pääsen vielä muutamaksi päiväksi kotikotiin Suomeen ennen kuin palaan takaisin Tanskaan. Vielä on siis muutama päivä aikaa nähdä kavereita ja nauttia Suomesta. Kisoistakin jäi juuri sopivasti hampaankoloon, joten treenitkin kyllä maistuvat aivan varmasti!

Shortly in English:

This week I've spent far away from home, in Vladivostok, Russia. I played Russian Open Grand Prix there and right now my head is pretty messed up thanks to the time difference and jet lag.

In my first match I played a girl from Austria (world ranking 89) and managed to win 23-21 in the third set. I was suffering from the jet lag and felt pretty weak on the court but I'm so proud of myself for fighting and not giving up!

On the second round I played a girl from USA. I slept only about 3 hours the night before the match due to that stupid jet lag... However, I felt surprisingly good in the morning and I was really looking forward to play and willing to do my best. My opponent played very well though and I had no chance against her good strokes. I ended up losing 15-21, 12-21.

Going to Vladivostok I had no idea how my body would react to the 7 hour time difference. I was positive about it though, and I thought it would not be a big problem since I usually sleep well everywhere. Unfortunately sleeping was way more difficult than I thought and I also suffered from a sore stomach pretty much the whole week... But at least I know now how the jet lag feels and what to do better next time! :)



Now I'm flying back to Finland for a few more days before heading back to Denmark. I'm definitely gonna enjoy these last few days with my friends in Finland. This tournament also gave me a good motivation boost for training - I didn't play too well this time so I need to practice more! ;)

xxx
Airi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti