keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Full of colourful happiness - thanks to Zeropoint, Finland and home

Short version in English in the end :)

Moi!

Tulin juuri treeneistä kotiin ja olo on väsyneen onnellinen. Molemmat treenit tänään olivat todella hyviä ja oikeastaan pitkään aikaan ei ole ollut yhtä hyvä fiilis kropassa ja pään sisällä. Arvatkaa miksi? No koska mä olin viime viikon Suomessa ja pidin hauskaa!

Olen ehkä hölmö, mutta mä ihan oikeasti olin laskenut jo öitä siihen, että pääsen Suomeen. Joka päivä kerroin innoissani kavereilleni, että enää 5..4..3..2 yötä ja pääsen kotiin! Eihän mulla oikeastaan ollut edes mitään ihmeellisen maailmoja mullistavaa ohjelmaa tiedossa Suomessa, mutta silti mä odotin. Kolme kuukautta erossa perheestä, ystävistä, kodista, saunasta (Guatemalan höpönlöpö saunaa ei lasketa!), ruisleivästä, rakkaista lenkkipoluista ja muusta tärkeästä on yllättävän pitkä aika.

Kun mä sitten viime maanantaina vihdoin saavuin kotiin, oli niin ihanaa että me oltiin koko perhe koossa. Saatiin yhteistuumin valmistettua hyvä synttäri-illallinen äidilleni, oli lahjat ja kaikki. Oltiin juuri istuutumassa pöytään ja sitten soi ovikello... 

"ADT:stä hyvää iltaa, haluttais Airi sulta doping-näyte."
- Öö ai niinkun JUST NYT? Tai siis tietysti joo, tervetuloa!

Mua vähän harmitti, että perhepäivällinen saikin sitten vähän extra yleisöä, mutta onneksi ketään muuta ei tainnut liikaa haitata. Testaajatkin olivat super mukavia ja niiden kanssa oli kiva jutella. Ja hyvä niin, koska testin annossa hieman kesti... En mene yksityiskohtiin, sillä ehkä joku muukin kuin minä lukee blogeja syödessään, mutta lyhyesti kerrottuna olin juonut päivän aikana liikaa ja näyte oli liian laimea. Toista näytettä odoteltiinkin sitten pari tuntia lisää ja se onneksi oli juuri ja juuri riittävän vahva. Sain lopuksi hienon Putaasti Paras -tiskirätin testaajilta ja annoin sen tietysti äidilleni, koska sen synttärithän ne oli!


Paljon muutakin kuin doping-näytteen sain viikon aikana aikaiseksi ja Suomi-vierailusta jäi todella hyvä mieli. Treenasin vähän kevyemmin, noin kerran päivässä, mikä mahdollisti sen, että aikaa ja energiaa jäi kaikelle muullekin tärkeälle. Esimerkiksi olohuoneen lattialla makoilu, iPadillä pelaaminen ja karjalanpiirakoiden ylensyöminen on mielestäni hyvinhyvin tärkeää, joten sitäkin harrastin yhtenä päivänä.

Ja entä mitä muuta?

  • Kävin vierailemassa ja kirjoittelemassa sopimuksia Yonexin ja Zeropointin toimistolla ja sain mukaani kasan uusia vaatteita, laukkuja, sukkia, säärystimiä ja muuta mukavaa. Uudet mailatkin sain eilen tänne Tanskaan, mutta niistä ei vielä ole kuvaa. Voin kertoa kuitenkin, että on muuten hienot!! ;)

Zeropointin kamppeet on kivan värisiä, mutta oikeesti en käytä niitä ihan näin kuitenkaan. Tää kuva oli vaan mun kämppisten idea ja tottakai suostuin!
  • Kävin myös kävelemässä Mikkelän ympäri kahden ihanan tyttösen kanssa. Ai että miksi me haluttiin kävellä Espoossa jossakin keskellä metsää Mikkeläksi nimetyllä alueella? No onhan se nyt niin hasardi idea, ettei sitä mitenkään voi jättää toteuttamatta!


  • Tein kaverilleni halloween-meikin ja innostuin tietysti sotkemaan sitten myös omaa naamaani...

  • Kävin juoksemassa niillä rakkailla lenkkipoluillani. Juoksen nykyään todella harvoin, sillä lajitreenejä on se kaksi päivässä, eikä sen lisäksi todellakaan voi eikä jaksa juosta. Nautin kuitenkin lenkkeilystä ja siksi oli kiva päästä tällä "lomalla" myös juoskemaan!

Näiden lisäksi vietin mahdollisimman paljon laatuaikaa kavereideni ja perheeni kanssa, ja säntäilinkin monena päivänä ympäri pääkaupunkiseutua aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan asti. Yhden päivän tosin pyhitin täysin löhöilylle ja saunomiselle.

Kuten alussa sanoin, niin nyt on hyvä mieli. Tällaiset kotona käymiset ja kavereiden kanssa hihhuloimiset ovat tavallaan ihan pieniä juttuja, mutta antavat aivan älyttömästi energiaa. Nyt jaksan taas treenata täydellä innolla ja painaa läpi seuraavan kisaputken!

Shortly in English:

I spent last week at home in Finland and got so much energy from seeing my loved ones, running in the forest, chilling in our sauna, eating Finnish food and all that. I feel so extremely happy now and I'm very motivated to continue training and getting ready for the next tournaments.

In the pictures above you can see some good moments from my life last week. A surprise doping test, new clothes and equipment from Yonex and Zeropoint, Halloween make-up for a friend of mine, visiting a small city named Mikkelä (my own city, how cool is that!:D), running in the forest... All in all, such a nice week and a very much needed break from my daily routines here in Denmark. As I said, now I'm so ready and so excited to continue the hard work again!

xxx
Airi

6 kommenttia:

  1. ADT:n porukka selvästikin odottanut paluutasi Suomeen innokkaasti :D

    Hyvä että pääsit irtautumaan hetkeksi treeniarjesta, mieluummin ottaa rauhassa vähän rennommin nyt kuin uupuu henkisesti tai fyysisesti sitten kun kisarumba on kovimmillaan. Sulkapallo on varmasti niitä lajeja joissa hyvällä henkisellä vireellä ja keskittymiskyvyllä on aivan oleellinen merkitys kun niitä ratkaisevia palloja lyödään lattiaan ja matseja ratkotaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olivat selkeästi melkeinpä innokkaampia kuin mun perhe ja kaverit edes! :D

      Jep, parempi ottaa nyt iisisti ja olenkin tosi ylpeä, että uskalsin sen tehdä. Todellakin juuri näin, ainakin itse huomaan tosi hyvin itsestäni, jos vire on vähänkin pielessä ja keskittyminen muualla. Meidän lajissa täytyy tosiaankin jaksaa miettiä, mihin sen pallon lyö ja olla valmiina ja skarppina koko ajan. Pää pitää siis olla mukana ja hyvä fiilis on super tärkeä, että jaksaa taistella varsinkin ne ratkaisevat pallot!

      Poista
  2. Siistii - Crazyy - Cool ;-) Elikkä juurikin noin ;-DDD Tauko otettava, vaikka sitten väkisin. Muuten ärsyyntyy kroppa ja himmenee kuuppaki ennenku ees käsvääkään ;-) Sitjos niin onnettomasti pääsee käymään, niin sitse onkin jo huonompaa heinäkenkää ja hankalampi jutska se. Ylikuntoo ja burnouttii ei kande ehdoin tahdoin lähtee kokkeileen. Siitäku ei aina sit niin kovin helpolla selviikkään.

    Että loma lomana - se välillä tarpeen. Hienoa, etsä sait siitä taasen intoo ja uutta energiaa ;-DDD Tod iloinen sun puolestas Airi ;-) Ja sen kunniaks, niin laitappa noi hienot vermeet juuriki tollai ylles johonki kisoihin, tai ainaki treeneihin ja yllätä kaikki sillai iloisesti joo ;-) Tosi hauskat värit ja hiano kuva kyllä joo. Tsemiä - taas jaksaa ;-DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylikuntoa ja ylirasitustilaa en tosiaankaan haluaisi enää kokeilla uudelleen, niistä on jo opittu ja olen nykyään vahvasti sitä mieltä, että lepäilen vaikka vähän liikaa mieluummin kuin ylikuntoilen! :D Sitä paitsi pikku hölläily ja elämästä nauttiminenhan on ihan parasta :D

      Hahah, taidan kuitenkin yhdistellä värejä ihan vähän hillitymmin jatkossa ;)

      Poista
  3. Kiusaan sinua tällaisella: http://arnohamis.blogspot.fi/2015/11/liebster-blog-award.html :P

    ADT:n testit on kyllä välillä ihania yllätyksiä. :D Kiva huomata kuitenkin, että motivaatiota ja virtaa riittää seuraavaan kisarulijanssiin. Tsemiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Tai siis kiitti! :D Vastailen pian :)

      Jep, ne on kyllä välillä vähän turhankin yllättäviä... :D Jea, kiitos!

      Poista