keskiviikko 23. joulukuuta 2015

A little Christmas story...

English version below...

Moi!

Huomenna on joulu ja joulu on tarinoiden aikaa. Siksipä päätin kirjoittaa pienen tarinan. Tämä tarina on melkein täysin totta, mutta seassa on myös jotain fiktiivistä. Saatte arvata itse, mikä ei ole totta! Tarina kuitenkin kertoo elämästäni viimeisen viikon ajalta. Se sisältää suuria tunteita, draamaa ja jännitystä, mutta mikä tärkeintä, siinä on onnellinen loppu. Joten aloitetaanpa...


Olipa kerran tyttö nimeltä Airi. Airi asui Tanskassa, pelasi sulkapalloa ja tykkäsi kovasti joulusta. Eräänä joulukuisena aamuna hän heräsi, näki perheelleen paketoimansa lahjat odottamassa valmiina ikkunalaudalla ja tunsi suunnatonta halua matkata jo Suomeen kotiin joulun viettoon. Matkaan hän lähtikin, mutta Suomen sijaan kohteena olikin Turkki ja vuoden viimeinen kisa. Airi uskoi pelaavansa hyvin, koska oli treenannut tunnollisesti ja hyvin ja fiilis oli oikein hyvä. Toisaalta rankka syksy ja monet kisareissut painoivat...

Airi oli kuitenkin enemmän kuin innoissaan eikä ollenkaan peloissaan matkatessaan Turkkiin lähelle Syyrian rajaa ja herkullisten kebabbien luokse. Kebabit kun ovat hänen lempiruokaansa! Iloa lisäsi heti ensimmäisenä päivänä treeneissä hameen alta kuvia napsimaan tullut valokuvaaja sekä suurensuuri ja tuulinen kisahalli, joka aiheutti mukavaa pikku lisähaastetta pelaamiseen.

Mersin, Turkey
Team Finland in Turkey! Luckily Kasper played much better than me and reached a spot in the semifinals :)
Kisat olivat kuitenkin suuri pettymys ja Airi pelasi niin huonosti, ettei osannut kuin itkeä pelinsä jälkeen. Onneksi oli valmentaja puhumassa järkeä ja kavereita piristämässä! Pettymys ei kuitenkaan ottanut laantuakseen ja painoi mielessä koko loppuviikon. Samaan aikaan joulun odotus ja toive päästä kotiin sen kuin kasvoivat...

Ennen Suomeen lähtöä oli kuitenkin edessä vielä pari haastetta. Joulukuun 21. päivänä Airi hyppäsi junaan kohti jossain huitsinnevadassa sijaitsevaa pikkuista Ikastin kaupunkia. Juna oli hyvin täynnä ja Airi päätyi istumaan kippurassa käytävän lattialla vieraan koiran innokkaasti pussaillessa häntä. Kolmisen tuntia sujui näissä merkeissä hyvin iloisesti ja pian oltiinkin perillä ja valmiina vuoden viimeiseen joukkuepeliin.

Joukkuepeli oli......noh, siitä selvittiin. Airin joukkue hävisi karusti 11-2, ja vaikka kaksinpeli ei oikein sujunutkaan Airilta, antoi hän kuitenkin kaikkensa nelinpeliin ja onnistui voittamaan. Peli oli niin iloista ja sopuisaa, että tuomarikin halusi melkein alkaa heiluttelemaan keltaisia korttejaan, mutta hillitsi kuitenkin itsensä. Keltaisia kortteja ei Airi siis nähnyt, mutta sen sijaan parhaan tsempparin nallen hän sai valmentajilta kiitokseksi hyvästä tsempistä ja taistelusta.

Ja sitten oli vihdoin aika matkustaa Suomeen! Kello läheni jo puolta yötä, kun Airi hyppäsi junaan Ikastin asemalta. Yhteensä viisi tuntia siinä meni ja kaksi eri junaa se vaati, että päästiin Kööpenhaminan lentokentälle. Niskat mykkyrällä nukuttu reilu tunti ei kauaa piristänyt, ja kello 04.42 lentokentällä hoiperteli känniläistä muistuttava tyttönen.

Siinä vaiheessa tarinamme sankari kohtasi sen suurimman haasteen: Kuinka pysyä hereillä reilu kolme tuntia yksin lentokentällä? Ideoista parhaiksi osoittautuivat kävely ympäriinsä, vieruskaverin kauluspaidan raitojen laskeminen (niitä oli 18 sinistä ja 17 mustaa, ihan vaan että tiedätte...) sekä yltiöpäinen veden juominen, jonka seurauksena oli pakko ravata vessassa. Näin hän selvisi kuin selvisikin ja pian oltiinkin jo Suomessa!

Tarinamme päättyy onnellisesti siihen, kun Airi pääsi vihdoin kotiin halimaan perhettään ja höpöttelemään lapsellisia juttuja vanhemmilleen olohuoneen lattialla makoillen. "Kaikkea se lapsi keksii...", huokaisi hänen äitinsä illalla Airin touhuja katsellessaan. Pääasia kuitenkin on se, että Airi pääsi vihdoin kotiin ja saa rentoutua, syödä hyvin ja viettää aikaa rakkaiden ihmistensä parissa. Raskas syksy väsytti sankarimme totaalisesti ja lepo on nyt suuresti kaivattua.

Seikkailut jatkuvat lähitulevaisuudessa, siihen asti IHANAA JOULUA KAIKILLE! :)



Hey!

It's Christmas tomorrow and Christmas is the season for stories. So I decided to write a little story. This story is almost true but there are some little things that are not so true. You can try to guess yourself what is true and what is not! However, this story is about my life last week. It includes strong feelings, drama and excitement, but the most important thing is that there is a happy ending to it. So let's get started...

Once upon a time there was a girl named Airi. Airi lived in Denmark, played badminton and liked Christmas a lot. One December morning she woke up, saw the Christmas presents for her family ready and waiting on the window sill and she felt so much like travelling home to Finland already. It was, indeed, time for her to travel but the destination was not Finland but Turkey and the last tournament of the year. Airi believed she was gonna play well since she had been training well and she felt good. On the other hand she could feel the tough year and all the tournaments she had played in her...

However, Airi was more than excited and not scared at all to travel to Turkey and to very close to the border or Syria. She was also looking forward to eat her favorite meal, kebab! The excitement grew even bigger as a photographer tried to take photos under her skirt in the practice hall. Additionally, the tournament hall was huge and windy which brought even more joy and surprises to Airi's life. 

However, the tournament ended with a big disappointment for Airi as she played so bad that she couldn't do anything but cry after her match. Luckily she had her coach and friends around to cheer her up. Despite all the support, the disappointment was still weighing her down for the rest of the week. At the same time her desire to go home grew bigger and bigger...

Before heading to Finland Airi still had to overcome a couple of challenges. On the 21st of December she took a train to Ikast, a small city somewhere on the other side of Denmark. The train was fully packed and Airi ended up sitting jammed on the floor and being kissed by a random dog. Three hours went by very fast and soon it was time for the last team match of the year.

The team match was.....well, the team survived. Airi's team lost 11-2 and although Airi didn't do too well in the singles, she still managed to give everything she had for the doubles and take a point for her team. The match was so nice and happy that the umpire almost wanted to wave with his yellow cards but managed to control himself. So Airi didn't get to see any yellow cards but instead she was chosen as the best player of the team and she got a teddy bear.

And so it was time to finally travel to Finland! It was almost midnight already when Airi stepped on the train in Ikast. It took five hours and two different trains to get to the Copenhagen airport. One hour of sleep with her neck awkwardly twisted didn't help much and so there was this girl walking around the airport at 04.42 looking like she was drunk.

At that point the star of our story faced the biggest challenge yet: How to stay awake for three hours alone at the airport? The best ideas turned out to be walking around, counting the stripes on the t-shirt of the guy sitting next to her (there were 18 blue and 17 black ones, just so you know...) and drinking a crazy amount of water so that she was forced to get up and go to toilet time after time.

This story ends happily as Airi finally came home to hug her family. She spent the evening lying on the floor in the living room and chatting with her parents. "Your imagination has no limits, my child...", said her mum looking at her daughter. The main thing is, of course, that Airi finally made it home and is free to relax, eat well and spend time with her loved ones. The tough autumn made that girl extremely exhausted and rest is much needed now.

The adventures will be continued in the near future but for now MERRY CHRISTMAS TO EVERYBODY! :)

xxx
Airi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti