lauantai 28. toukokuuta 2016

Just one chapter of the story

English version below...

Tämä blogi on tarina. Haluan, että se on aito ja rehellinen tarina huippu-urheilijan elämästä. Olisi kivaa kertoa vain se, miten hyvin olen treenannut tällä ja viime viikolla ja miten kivoja juttuja olen muutenkin puuhaillut. Pelit ovat sujuneet ja olen tsempannut läpi myös ne inhottavan kovat intervallijuoksut. Puntillakin alkaa rauta taas pikkuhiljaa nousta kevyemmin. Peruskuntokausi on meneillään juuri niinkuin sen pitääkin olla. Tässä vaiheessa tarinaani se peruskuntokausi ei kuitenkaan ole vain helppo ja kiva.


Tuntuu, että kaikkialla on ansoja ja pieniä jekkuja. Joka päivä mua muistutetaan siitä, että en päässyt olympialaisiin. Kuori tämän asian suhteen on jo melko vahva. Jostain aina löytyy kuitenkin se uusi ja terävämpi puukko, joka iskee syvälle. Facebook ja muut somet julistavat iloista Rio-sanomaa jatkuvasti. Telkkarista tulee olympialaisiin liittyviä ohjelmia ja mainoksia. Ihmiset kyselevät, olenko menossa Rioon ja tuntuuko pahalta, että en. Treeneissä ravaa toimittajia ja tv-kameroita tekemässä haastatteluja, mutta ei musta, vaan siitä verkon toisella puolella olevasta.

Taistelen parhaani mukaan näitä jekkuja ja puukkoja vastaan, ja se vie hirveästi energiaa. On huonosti nukuttuja öitä ja painajaisia. On yllättäviä romahduksia, kuten yhtenä päivänä itkut sen jälkeen, kun puntilla tuli sanottua vieraalle miehelle, että "voitko nyt *#&@! lopettaa sen tuijottamisen!". En mä yleensä tuollaisista romahda, ei tämä ole normaalia. Toisaalta en yleensä myöskään laukoisi tuollaisia asioita.

Välillä tulee mieleen mieleen erilaisia hullun hauskoja ideoita. Voisin vaikkapa muuttaa kauas pois, keskelle metsää. Rakentaa oman pikku mökin, poimia marjoja aamupalaksi ja onkia kaloja päivälliseksi. Voisin juosta intervalleja juuri silloin kun huvittaa (eli en ikinä) ja olla onnellinen erakko jossain kaukana, jonne olympialahype ei yllä. Mutta tässä suunnitelmassa on yksi suuri ongelma: olen allerginen kalalle. Höh.

Kala-allergian lisäksi on kyllä toinenkin syy sille, etten luovuta ja katoa metsään. Syy on se, että tahdon niin kovasti pelata. Palo kehittyä, voittaa ja menestyä on valtava. Parasta on, kun pääsee kentälle ja saa pelata. Siitä kai se suurin huoli ja murhekin kumpuaa, että entä jos en saa enää pelata, kun en ollutkaan tarpeeksi hyvä. Yhtä hyvähän olen toki edelleen, mutta jäin vain kakkoseksi ja varjoon. Ja sitten on vaikeampi löytää niitä, jotka jaksaa uskoa ja tukea.

Ehkä tämä on vain testi. Sellainen tarinan luku, jonka on tarkoitus testata vahvuuttani. Nehän sanoo, että vaikeilla hetkillä se vahvuus mitataan. Hyvä ohje on, että täytyy vain jatkaa kovaa työtä. Ihmettelen kyllä sitä, että sanat "vain" ja "kovaa työtä" ovat samassa lauseessa, kun sehän on pieni ristiriita. Mutta silti tuo on paras ohje, minkä tiedän.



Haluan olla kypsä, fiksu ja vahva. Haluan kestää tämän kaiken, kehittyä pelaajana ja ihmisenä. Haluan myös auttaa parhaani mukaan Nannaa kohti Rioa ja olla hyvä treenikaveri. Onneksi meillä on edelleen kaikki hyvin keskenämme ja yhdessä treenaaminen auttaa molempia. Toivon, että hillitön tsemppini näkyy myös ulospäin ja toivon myös, että sitä arvostetaan.

Lähden ylihuomenna takaisin Tanskaan ja jatkan peruskuntokauttani siellä. Ansoja ja jekkuja saisi olla vähemmän matkan varrella, mutta muuten odotan innolla treeniarjen jatkumista siellä. Olen kohta väkisinkin kovassa tikissä, niin fyysisesti kuin henkisesti, kun pusken läpi treenin kerrallaan ja selviydyn jokaisesta ansasta. Täytyy vain keskittyä niihin positiivisiin asioihin, sillä niitä on onneksi paljon. Jollain ihmeellisellä tavalla tämä kaikki on kuitenkin loppujen lopuksi tosi kivaa.

xxx
Airi
In English:

This blog is a story. I want it to be an honest story about the life as a top athlete. It would be great to mention only the good training sessions I've done this week and last week. I've been playing well and I've also managed to push through the hard intervals that I don't really enjoy. The weights at the gym are slowly starting to feel lighter and all in all my preparations for the next season are going well. However, in this chapter of my story everything is not only easy and fun.

I feel like there are those little traps for me everywhere. Every day there's something that brings up the fact that I didn't make it to the Olympics. I'm already pretty strong and those things don't get through my shell so easily anymore. However, there's always a new sharper knife that hits deep. Facebook and other social medias are constantly filled with Rio updates. There are commercials and programs about the Olympics on TV. People are asking me if I'm going to Rio and how does it feel that I'm not. There are journalists and TV-cameras in our trainings every week, but they are not interviewing me but the person on the other side of the net.

I'm doing my best to fight against these traps and knives and it takes so much energy. It's hard to sleep and I have nightmares. I can suddenly just break down like I did the other day when I started crying after telling a random guy at the gym that "can you f##*@&! stop staring at me!". I don't usually break down like this, it's not normal to me. Actually it's not normal to me to even say something like that.

Sometimes I get those awesome ideas that I could move away and live in the middle of a forest. Build a little cottage, pick berries for breakfast and go fishing to get some dinner. I could run intervals whenever I feel like doing that (which is never) and be happy just by myself in a place where the Olympic hype wouldn't touch me. There is only one big problem in this plan: I'm allergic to fish...

Actually there is also another reason for why I don't just run away and give up. The reason is that I want to play. I really want to win and develop. I guess that's also my biggest worry at the moment - what if I don't get the chance to play anymore because I wasn't good enough? I know I'm still just as good but I just ended up being the second one on the list and the one who's not in the spotlight. And that's why it's much more difficult to find those who still believe in me and want to support me.

Maybe this is only just a test. A chapter in my story which is supposed to test my strength. They say that your strength is measured when you're at your weakest. A good attitude is that you just need to work hard. I'm wondering how they can put the words "just" and "work hard" in the same sentence, for me there's a big contradiction. But it's still the best attitude I know.

I want to be mature, smart and strong. I want to be able to handle this, develop as a player and as a person. I also want to help Nanna as much as I can on her way to Rio and be a good training partner for her. I'm happy that we still get along very well and practicing together is helping the both of us. I hope that people can see how hard I'm trying and that they appreciate that.

I'm going back to Denmark on Monday and I'm gonna continue hard work there. The traps and knives will be there no matter how hard I try to avoid them but apart from that I'm looking forward to the hard practice. I'm gonna be in a great shape soon, both physically and mentally, when I push through one practice after another and overcome all the obstacles. I just need to focus on the positive things, since there are lots of them as well. In some strange way this is so much fun after all.

xxx
Airi

8 kommenttia:

  1. Hienosti kirjoitettu teksti! Paljon tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
  2. Tsemiä Aria! Olet huipputyyppi, ja kiitos hienosta tekstistä

    VastaaPoista
  3. Keep on going. It won't hurt that guy to let some things out eventually! :)

    VastaaPoista
  4. Be positive, keep working hard and success will be all yours. Aim little higher coming season - target and give your best in Grand Prix level tournaments. After that, in couple of years from now, Grand Prix Gold and then the Superseries tournaments. Believe in yourself and in your abilties. Forget about qualificaton for this Olympic. Dream BIG - a medal finish in 2020 Olympics!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes you're right, this was only one goal on the way and the biggest goal is to be among the best players in the world after all. So I just need to keep working and believing in myself. :)

      Poista