lauantai 9. syyskuuta 2017

Life Update

English version below...

Moi!

On aika pienimuotoiselle elämäntilanteen päivitykselle. Musta tuntuu, että olen vihdoin siihen valmis, kun kaikki on juuri nyt niin hyvin. Pahoittelen jo etukäteen sitä, että tämä teksti saattaa olla hieman negatiivinen. Tai itse asiassa en pahoittelekaan, koska elämä on välillä hankalampaa eikä siinä ole mitään väärää! Joten aloitetaan.


Tämä vuosi on valitettavasti ollut hieman raskas. Tietenkin mukaan on mahtunut lukemattomia iloisiakin hetkiä ja asioita, mutta liian usein on ollut paha mieli. On ollut vaikea blogata, kun haluaisin kertoa vain iloisia asioita ja että menee hyvin. Suuren osan aikaa on mennytkin, mutta usein on myös tuntunut siltä, ettei homma nyt oikein suju. On tehnyt mieli olla piilossa ja jutella asioista vain lähimpien kanssa. En halua, että kukaan huolestuu, hössöttää, yrittää neuvoa tai arvostelee tekemisiäni. En siis haluaisi minkäänlaista reaktiota keneltäkään. Sen takia en kerro mitään. Olen siitä onnekas tyttö, että mun ympärillä on paras tukiverkko, joka auttaa aina. Ne muutama läheisin ihminen ovat ne, kenen kuuluu tietää kaikki ja ketkä osaavat auttaa. Se riittää.

Lyhyesti kerrottuna tilanne oli se, että kaikki lähti menemään hieman väärään suuntaan viime vuoden lopulla. Olen kerran elämässäni käynyt ylikunnon ja jonkinlaisen burnoutin läpi ja sitä en enää halua. Alkuvuodesta huomasin kuitenkin, että nyt mennään taas samaa polkua. Väsyttää, treenataan vähän liikaa, peli ei enää kulje joten treenataan vielä vähän lisää, henkilökohtaisessa elämässä on kolhuja ja pahaa mieltä on hyvä turruttaa treenaamalla vielä vähän kovempaa. Sitten pitäisi myös hakea yliopistoon ja selviytyä pääsykokeista ja muista pikkujutuista, vaikka pelottaa niin kamalasti hypätä johonkin aivan uuteen elämään. Ja jos joku vaan voisi pitää mua kädestä ja auttaa, ehkä vähän halatakin, kun en mä itse jaksa. Mitä ihmettä, mihin katosi se reipas ja itsenäinen minä?


Olen kärsinyt myös kaikenlaisista pienistä loukkaantumisista ja muista mulle kovin epätyypillisistä ongelmista. On käyty läpi olkapään kipuilu, jalkojen totaalinen kramppaus, pari vatsapöpöä, vasemman sisäreiden venähdys, ihmeellisiä päänsärkykohtauksia, lähes kolmen viikon flunssa ja nyt viimeisimpänä oikean takareiden venähdys, jonka vuoksi MM-kisat jäivät kahden pallorallin mittaisiksi. Joka kerta olen kuitenkin päättänyt tsempata ja nousta kuopasta ja niin olen tehnytkin. Kerta kerralta se on kuitenkin vaikeampaa, kun vain pelkää että mitähän seuraavaksi.

Juuri nyt olen kuitenkin kunnossa ja onnellisempi kuin ehkä koko vuonna. Onneksi mulla on se hyvä tukiverkko ja onneksi olen myös kasvanut niistä ylikunnon ajoista, enkä saanut ajettua itseäni täysin loppuun. Yksi suuri tekijä on myös varmasti se, että olen rohkeasti mennyt elämässäni eteenpäin ja aloittanut uuden jakson. Musta on nimittäin tullut opiskelija, yliopistolainen. Elämä on nyt täynnä, oikeasti TÄYNNÄ, uusia ja jänniä asioita ja ihmisiä. Eikä se ollutkaan niin kamalan pelottavaa. Vaikka en ehdi oikein muuta kuin treenata ja opiskella, niin olen silti äärettömän onnellinen, sillä ne ovat molemmat sellaisia asioita, joista olen innoissani. Mietin jatkuvasti, että "jes, kohta pääsee treenaamaan!" tai että "jes, kohta pääsee lukemaan tai ratkomaan matikkapulmia!". Elämä on melkoista aikatauluttamista, suunnittelua, riisiä ja kanaa eväsrasioissa, aikaisia aamuherätyksiä sekä aikaisin nukkumaan menemistä, mutta se tuntuu hyvältä elämältä.

Kaiken tämän keskellä on kuitenkin ollut pakko tehdä hieman hankala päätös ja siirtää kisakauden alkua. Valmentajani kysyi hyvin tiukasti, että haluanko mä oikeasti mennä ensi viikolla Belgian kisaan ja yrittää päästä takareiteni ja väsyneen kroppani kanssa väkisin äkkiä kuntoon. Halusinhan mä ja itkuhan siinä tuli, mutta nyt kun päätös on tehty, niin tiedän sen olleen oikea. Pelaan ensimmäisen kisani siis vasta lokakuun puolella, joten nyt on aikaa valmistautua rauhassa ja rakentaa kunto huolella ilman hirveää painetta siitä, että ensi viikolla on jo oltava tikissä. Tämä toki tarkoittaa sitä, että rankingsijoitus tulee tipahtamaan, mutta niinhän siinä tietenkin käy, jos on loukkaantunut ja hajalla. Ehjä kroppa ja hyvä olo on juuri nyt tärkeämpää kuin mikään rankingsijoitus.

Kisaamisen makuun olen onneksi päässyt liigapelien merkeissä, sillä Tanskan liigakausi pärähti käyntiin tällä viikolla. Ensimmäinen matsi oli tiistain kotipeli ja mua ihan tärinä-apua-itku-paniikki jännitti, sillä en ollut pystynyt takareiteni kanssa pelaamaan koko kentän matseja pitkään aikaan. Olin kuitenkin treenannut hyvin ja hyvällä asenteella sen minkä pystyin ja siitä olen iloinen. Voitin pienten alkuvaikeuksien jälkeen matsini kolmessa erässä ja joukkueena voitettiin 4-2. Torstaina olikin sitten heti toinen matsi vieraskentällä Skovshovedissa ja he ovat ehkäpä suurin voittajasuosikki koko liigassa. Heidän joukkueessaan pelaa useampi EM- ja MM-mitalisti ja minäkin sain vastaani EM-pronssitytön ja Tanskan mestarin Mette Poulsenin. Mulle sanottiin etukäteen, että aika kova matsi tulossa ja onhan Mette kuitenkin Tanskan mestari. Jätin mainitsematta, että älkääpäs vähätelkö mun Suomen mestaruuttani, ja taistelin sen sijaan urheasti tiukat kolme erää, vaikka lopulta hävisinkin. Kaiken kaikkiaan siis oikein hyvä viikko omalta osaltani ja mä selkeästi osaan yhä pelata!

Tämä oli varmaan jo melko kattava päivitys elämästäni tällä hetkellä. Olisi kivaa yrittää lisätä aikatauluuni yksi blogihetki joka viikolle, mutta en uskalla luvata vielä mitään. Toinen ongelma on se, että tämä suomeksi kirjoittaminen tuntuu hieman hankalalta kaiken englanniksi opiskelemisen keskellä. Tuonkin lauseen muotoilin ensin hienosti muotoon "löydän sen hankalaksi kirjoittaa suomeksi" ja jouduin myös muokkaamaan tekstistä pois erilaisia muitakin kömpelöitä suomennoksia, kuten "enemmän tärkeää". Ehkäpä suomeksi kirjoittaminen silloin tällöin voisi siis olla ihan hyväkin idea?

Vaikka en niin aktiivisesti ehdikään bloggailemaan, niin mun elämää voi seurata myös snapchatissa (airimi), instagramissa (@airimikkela) sekä tietysti mun Facebookin urheilijasivulla TÄÄLLÄ. Näitä yritän päivitellä aktiivisemmin.

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

xxx
Airi

Ps. Tämän postauksen kuvat ovat Zeropointin kompressiovaatteiden uuden malliston kuvauksista, joihin sain kunnian osallistua kesäkuussa. Ja huh, miten innoissani olen näistä uusista vaatteista! Niitä voi tutkia lisää TÄÄLTÄ :)


Hey!

It's time for a little life update. I feel like I'm ready for that now since my life finally feels great. This text might be a bit negative and I'm sorry for that. Or actually I don't want to apologize for that because life is sometimes a bit tougher and there's nothing wrong with that! So let's start.

Unfortunately this year has been a bit hard for me. Of course there have been lots of happy moments and things as well but I've been sad and feeling down way too often. It's been hard to write my blog because I would only like to tell happy things and that I'm doing well. Most of the time that has been the case but often I've also felt like things are not going the way they should be going. I just haven't wanted anyone to notice my struggles and it's been easier to just talk to my closest people. I don't want anyone to worry about me, try to give me advice or judge me. Basically I don't want any kind of reaction from anyone. And that's why I haven't said anything. However, I'm a very lucky girl since I have the best ever support system around me and those few people are the ones that are always there for me. They know what's going on and they will help me. And that's enough.

Long story short, what happened was that everything started going the wrong way at the end of last year. I've been through over-training and some sort of burn out in my life and I don't want that ever again. However, earlier this year I realized that I'm going down the same path again. I'm tired, training a bit too much, the tournaments are not going so well anymore so I train even harder, then there are some difficulties in my personal life and I'm just killing the sad feelings with even harder than hard training. Then it's time to apply to the university and pass the entrance exam even though I'm extremely scared of jumping into the new uni life. And if someone could just hold my hand and help me, maybe also hug a little, since I just can't do it by myself. What on earth, where's the happy and independent me?

I've also had all kind of small injuries and other problems that I've never experienced before. I've had problems with my shoulder, crazy cramps in my legs, a couple of stomach flu, a small injury in my left adductor, some strange headaches, a flu for almost three weeks and then a hamstring injury which is why I wasn't able to play at the World Championships. Every single time I've decided not to give up and just fight my way back, and every time I've also done that. It just gets harder and harder every time since I'm scared of what will happen next.

However, right now I'm fit and I feel happier than I've felt the whole year. Luckily I have the great support system and luckily I've grown up since the time that I got over-trained, and so I didn't manage to burn myself totally out this time. I've also been brave enough to start a new chapter in my life which has helped me to move on. That is to say, I've started the university and become a student. My life is full, I mean FULL, of new exciting things and people. And it wasn't that scary after all. Although I don't really have time for anything but badminton and studying at the moment, I'm still very happy because those are things that I really enjoy doing. I'm constantly having thoughts like "yes, soon I get to go and practice again!" or "yes, soon I get to read or solve some maths problems!". My life is full of schedules, plans, rice and chicken in plastic containers, early mornings and early nights in bed but that feels like a good life.

Due to all of this I've had to make a tough decision to postpone my season start. My coach asked me very strictly if I seriously want to go to Belgium next week and force my tired body and sore hamstring to get ready too fast. Of course I wanted and I was literally in tears but now that the decision is made I know that it was the right thing to do. My first tournament will be in October so now I have enough time to get ready without having to stress about getting fit for next week already. Of course this also means that my world ranking will drop a bit but that's natural when you're injured and not able to play. Getting my body healthy and fit is more important than any ranking right now.

Luckily I've had the chance to play some good competitive matches in the Danish league as the season started this week. Our first match was on Tuesday on home court and I was super nervous as I hadn't been able to play matches in a while due to my hamstring. I had been practicing well, though, and I'm happy for that. I managed to win my match against Iben Bergstein in three sets and as a team we won 4-2. On Thursday, however, we played against Skovshoved which is one of the toughest teams in the league. We lost 0-6 but I played a good match against Mette Poulsen who is the Danish champion and bronze medalist from the European championships. I lost in three close sets but I'm still very happy with my game this week!

I guess this is quite a good life update for now. It would be great to add one blog moment to my busy schedule every week but I can't promise anything yet. However, you can follow my life on snapchat (airimi), instagram (@airimikkela) and of course on my Facebook page HERE. These ones I'm trying to update more often.

Have a nice weekend everyone! :)

xxx
Airi

Ps. The photos in this post were taken at a photo-shoot I did for Zeropoint for their new collection of compression clothes. I'm so excited about the new clothes! You can see their clothes HERE :)

2 kommenttia:

  1. Rehellistä blogia on kiva lukea. Aina ei tarvitse tai voi olla pelkkää positiivista ja jos tuntuu siltä ettei ole kirjoitettavaa, voi olla kirjoittamatta. Kiva, että olet taas toipumassa MM-pettymyksestä. Odotin kovasti peliäsi, mutta tuleehan noita mahdollisuuksia lisää. Tsemppiä sinulle opiskeluun ja urheiluun.
    Näissä kuvissa olet kyllä KAUNIS.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä aivan totta. Tämähän on kuitenkin mun blogi ja mun elämä, joten se saa olla juuri mun näköinen :) Voi, niin odotin minäkin hirmu kovasti ja olen niin pahoillani, mutta tällaista sattuu ja periksi ei pidä antaa. Kiitos tosi paljon!

      Poista