maanantai 18. kesäkuuta 2018

Uusia tuulia

Moi!

Multa kysellään säännöllisesti blogin perään. On kiva, että mun juttuja ikävöidään. Kyllä mulla itsellänikin on usein ollut ikävä kirjoittamista. Se on ollut mulle aina sitä omaa aikaa, luonnollinen tapa purkaa ajatuksia ja hyvä keino jakaa mun matkaa. Valitettavasti sitä omaa aikaa ei tänä vuonna ole suuremmin ollut, vaikka olisihan sitä tarvinnut. Elämä on ollut turhan hektistä, ja olenkin nyt joutunut tekemään uudenlaisia ratkaisuja urheilu-urani ja elämäni suhteen.





Suurin muutos kaikista on, että muutan takaisin Suomeen. Tämä päätös syntyi huhtikuussa, muutama päivä ennen EM-kisoja. Päätös oli niin suuri helpotus, että pelasinkin EM-kisoissa onnellisena super hyvin. Ei päätös kuitenkaan täysin tyhjästä yhtäkkiä tullut, vaan taustalla on jo pidempään jatkuneita ongelmia. Mulla ei vain ollut enää pitkään aikaan Tanskassa hyvä olla, perusarki ei ollut kunnossa, olin jollain tapaa yksinäinen, eikä se treeniympäristö ollut mulle enää oikea. Luulin, että mun suunnitelma oli hyvä, kun mulla oli yliopisto-opinnot, sopimukset kahteen eri liigaan (Tanska ja Tsekki), vähän töitä ja siten opintotuet turvattu, kiva asunto ja treeniympäristönkin piti olla kunnossa. Suunnitelmat ja tavoitteet olivat siis suuret, mutta kun perustukset horjuvat, niin sä et vaan voi rakentaa niin korkeaa tornia.

Vaikka mä koin jo viime vuoden puolella haluavani takaisin Suomeen, ei päätös kuitenkaan ollut helppo. Suurin syy tähän on taloudelliset haasteet. Pärjäsin kyllä taloudellisesti tämän vuoden, mutta olen ollut todella uupunut suorittaessani aamusta iltaan täysipäiväisesti opintoja, kovaa treeniohjelmaa, liigapeleja, töitä ja kisoja. Saatoin pelata yhtenä päivänä Tsekissä liigaa, herätä seuraavana aamuna klo 4 ja lentää Tanskaan, missä oli heti seuraava liigapeli. Lennot ja junamatkat piti käyttää koulutehtävien tekemiseen vaikka kuinka väsytti. Mutta kun deadlinet iskee päälle ja ne liigapelit on pelattava hyvin ja iloisesti. Vaatimuksia tuntui olevan ihan hirveästi joka suunnalta. Ja kun mä sitten iltaisin pääsin vihdoin sänkyyn, olin niin väsynyt ettei uni tullut. Sain ehkä pari tuntia unta ja sitten oli aika taas suorittaa. Valmentajan mielestä en treenannut tarpeeksi kovaa ja en siksi saanut nukuttua. Joten niitä aamutreenejä ei todellakaan kannattanut jättää väliin. Niinpä niin.


Oli siis selvää, että väärästä ympäristöstä piti päästä pois ja jostain oli pakko karsia. Jouduin miettimään vakavasti, mitä tehdä. Vaihtoehtojahan mulla oli kaksi: joko jatkan opintoja täysipäiväisesti, jolloin on pakko treenata ja kisata huomattavasti vähemmän ja alkaa enemmän harrastelijapelaajaksi, tai sitten vähennän opintoja, jolloin voin keskittyä urheiluun ja tähdätä tosissani myös Tokioon. Pienten laskutoimitusten jälkeen oli selvää, että taloudellisesti mulla olisi varaa vain tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon. Se ei ollut kuitenkaan se vaihtoehto, mitä haluan, vaikka sekin tuntui paremmalta kuin jatkaa tätä samaa ylisuorittamisen hullunmyllyä.

Kyllä, mä olen siis vakavasti joutunut harkitsemaan sitä, että tämä urheilu-ura huipputasolla olisi nyt tässä. Sitä päätöstä en kuitenkaan tehnyt, sillä tiedän, että jos mä niin olisin päättänyt, niin se ei olisi oikeasti ollut MUN päätös. Sen päätöksen olisi tehnyt joku yliväsynyt zombie, joka on painanut vuoden sisään ne 60 opintopistettä, kaksi eri liigaa, liian monta reissua ja turhan monta muutakin asiaa. Sitä paitsi, syy lopettamiselle ei olisi ollut se, ettenkö haluaisi pelata, vaan se, ettei mulla ole taloudellisia resursseja. Eihän se niin voi mennä, on pakko olla jokin muu ratkaisu.




Päätin siis muuttaa Suomeen, missä mulla on tiivis tukiverkosto ja missä olen onnellinen. Päätin myös jatkaa opintoja puolella tahdilla, vaikka se vaikuttaa opintotukiin ja vaikka valmistun näillä näkymin vuotta myöhemmin kuin alun perin ajattelin. Pelaan jatkossa myös vain yhtä liigaa, vaikka sekin vähentää palkkatuloja. Mutta nyt mulla on enemmän aikaa ja jaksan urheilla täysillä ja tähdätä Tokioon. Tämä on riski taloudellisesti, sillä tämä ratkaisu vaatii kyllä taloudellista tukea ja yhteistyökumppaneita. Tokioon pääsy vaatii kuitenkin suurta panostusta ja mun on rakennettava itselleni mahdollisimman hyvät olosuhteet sinne yltääkseni.

Tunnen tehneeni oikean ratkaisun. Mulla on paljon vapautuneempi ja rauhallisempi olo kuin pitkään aikaan ja mikä parasta, ihan uudenlainen palo pelaamiseen ja elämään ylipäätään. Hallille on taas kiva mennä joka päivä ja jaksan uskoa enemmän itseeni ja unelmiini. Ja mikä parasta, tunnen olevani taas kotona. Tanskan vuosista opin siis ainakin sen, että ”alle rejser handler om at komme hjem”.




Jos haluat buustata matkaani kohti Tokion olympialaisia, niin käy tutustumassa mun kannatustuotteisiin ja palveluihin TÄÄLLÄ tai klikkaamalla alla olevaa kuvaa. :)

xxx
Airi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti