sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Life as a student-athlete


English version below...

Alkuun haluan kiittää mesenaattikampanjaani jo osallistuneita ja minua tukeneita. Se merkitsee paljon! Tässä toisessa kampanjaani liittyvässä postauksessa kerron kokemuksiani opiskelun ja urheilun yhdistämisestä. Viime postauksessa aiheena oli yleinen tilanteeni sekä urheilijan talous (sen voitte lukea TÄÄLTÄ).

Opiskelen Odensen yliopistossa (University of Southern Denmark) ja linjani on economics and business administration. Suomalaisittain opintoni vastaavat lähinnä kauppakorkeakoulua eli siis tutummin kauppista. Minulle ei ole todellakaan ollut selvää, mitä haluan opiskella tai tehdä ”isona”, eikä ole vieläkään. Valitsinkin nämä opinnot siksi, että ala on todella laaja ja näiden opintojen pohjalta voi päästä monenlaiseen hommaan. Lisäksi ajattelin, että tykkään paljon matikasta ja eiköhän tällainen pikku bisnes-opiskelu tässä urheilun sivussa kivasti suju, eihän se mitään rakettitiedettä voi olla. Noh, ei se ihan niin ole mennyt, mutta palataan siihen myöhemmin.


 Opiskeluhistoriani on sellainen, että suoritin lukion Suomessa ja heti sen jälkeen muutin Tanskaan. Olen aina ollut hyvä opiskelija ja lukiopapereistakin löytyy vain kirjaimia E ja L. Lukion jälkeen halusin kuitenkin panostaa täysillä urheiluun, sillä mielessä oli suurena ja kirkkaana tavoite päästä Rion olympialaisiin. Vaikka pidän opiskelustakin, niin rehellisesti sanottuna mua ei motivoinut tai kiinnostanut koulu siinä vaiheessa, koska kaikki mikä kiinnosti, oli sulkapallo ja Rio. Olen silti aina tiennyt haluavani vielä opiskella ja tiesin, että se motivaatio kyllä tulee, kun sen aika on. Näin jälkeenpäin ajateltuna olen sitä mieltä, että urheiluun panostaminen oli todella hyvä ja oikea ratkaisu siinä vaiheessa, koska en usko, että olisin päässyt yhtä korkealle tasolle urheilussa muuten. Sitä paitsi, olinhan nuori ja mulla oli mahdollisuus panostaa täysillä urheiluun, niin miksipä en sitä olisi tehnyt!

Rio-projektin jälkeen, kaksi vuotta sitten, koin taas suurta motivaatiota jatkaa opintoja. Motivaatio urheilua kohtaan ei loppunut, mutta kaipasin sen rinnalle myös jotain muuta ja koin, että opiskelu tukisi urheilu-uraanikin. Yritin silloin päästä yliopistoon, mutta vaikka mun lukiopaperit hyvät onkin, niin Tanskan kriteerien mukaan vaaditaan tietty tuntimäärä opiskelua, eikä mulla kaikissa aineissa ollut tarpeeksi opiskeltuja tunteja. Seuraavan vuoden aikana täydentelinkin lukio-opintojani aikuislukion etäkursseilla ja kirjoitin muun muassa 42 historian esseetä. Eipä niistä kivikautisista sorsanpäälusikoista ja muista ole paljon yliopistossa enää kyselty, mutta tulipahan sivistäydyttyä ja pääsin vuosi sitten sisään kouluun.

Yliopiston alku vuosi sitten oli tottakai suuri muutos. Lähdin vähän takki auki siihen hommaan enkä osannut odottaa, että ne kurssit olivatkin aika raskaita ja vaativat älyttömästi töitä. Mun opinnoissa on todella paljon matematiikkaa, mistä tykkään kyllä erittäin paljon, mutta se myös vaatii tunteja ja tunteja laskemista ja tekemistä. Sä et vaan voi mennä tenttiin ja liibalaabailla jotain sinne paperille, kuten sellaisilla kursseilla, joissa sulta kysytään esimerkiksi johtamisesta, organisaation rakenteesta ja työntekijöiden motivoinnista. Tuollaisiin kysymyksiin voi aina yrittää keksiä jotakin, vaikkei tarpeeksi olisikaan opiskellut, mutta matikassa termin 2x derivaatta on 2 ja jos sitä ei tiedä, niin ei siinä selittely auta.



Näin ensimmäisen yliopistovuoden jälkeen tiedän jo vähän enemmän opiskelun ja urheilun yhdistämisen hyvistä ja huonoista puolista. Ensinnäkään se ei todellakaan ollut niin helppo juttu, kuin mitä ajattelin. Opiskelin tänä vuonna täydet 60 opintopistettä, mikä oli suoraan sanottuna liikaa. Ero entiseen elämään oli hirvittävän suuri, kun yhtäkkiä treenien lisäksi piti joka päivä opiskella se 6 tuntia. Treenimäärää olisi pitänyt ehdottomasti tajuta vähentää, mutta kukaan ei ohjannut mua asiassa, vaan päinvastoin puskettiin lisää. Mun koulun ja urheilun yhdistäminen meni siis aika pahasti metsään tänä vuonna, mutta olihan tämäkin opettavainen kokemus. Tulevan vuoden suunnitelmaan kuuluukin vain 30 opintopistettä sekä tiukempi asenne omaa jaksamistani koskevissa päätöksissä, joten eiköhän se järkevä tasapaino elämään ala hiljalleen löytyä.

Urheilun ja opiskelun yhdistämisessä on kuitenkin mielestäni paljon hyviä puolia. Ensinnäkin tietysti se, että tulevaisuus on turvattu. Tai siis ei välttämättä ole, mutta ainakin on jotain ideaa siitä mitä voi tehdä, kun urheilu-ura joskus loppuu. Toinen mua suuresti motivoiva asia on, että oppii todella hyödyllisiä juttuja joita voi hyödyntää paitsi tulevaisuudessa niin jo nyt myös urheilu-urallaan. En mä kentällä jatkuvasti derivoi tai laske tilastoja vastustajan lyönneistä, mutta olen oppinut paljon esimerkiksi ryhmätyöskentelystä ja erilaisista persoonallisuustyypeistä ryhmässä, johtamisesta ja sen vaikutuksesta työntekijöiden motivaatioon, budjetoinnista, markkinoinnista sekä organisaatioiden toiminnasta. Nämä asiathan liittyvät tiiviisti mun jokapäiväiseen elämään, kun työskentelen treeniryhmässä, jossa on tietynlainen dynamiikka ja erilaisia persoonia ja jota johtaa valmentaja tietynlaisella tyylillä, hoidan itse budjetti- ja talousasioitani, mun täytyy miettiä itseni markkinointia ja on hyvä myös ymmärtää erilaisia organisaatioita, oli ne sitten sponsseja tai vaikkapa Suomen Sulkapalloliitto.

Kolmantena plussana on, että saa muuta ajateltavaa eikä urheilu ole niin kaikki kaikessa. Jos häviän matsin, niin se on vain urheilua, ei koko elämä. Neljäntenä tulee mieleen sosiaalinen puoli ja se, että tapaa muita täysin erilaisia ihmisiä. Tämä tosin mulla nyt jää vähälle, kun teen opintoja etänä Suomesta käsin, ja se kyllä harmittaa todella paljon.

Ehkäpä vaikein asia opiskelun ja urheilun yhdistämisessä on mulle ollut se, että vaaditaan niin paljon. Valmentaja vaatii täyttä sitoutumista treeneihin ja koulussa taas vaaditaan sitoutumista opintoihin. Kumpikaan taho ei tietenkään voi nähdä eikä ymmärtää täysin sitä toista puolta. Siinä vaatimusten välissä on pakko pysyä tiukkana ja osata välillä sanoa ei. Tottakai tärkeintä on keskustella asioista valmentajan ja koulun kanssa, mutta aina välillä silti tulee tilanteita, joissa joku turhautuu. ”Mikset sä voi hoitaa tätä, olla paikalla tuossa tapahtumassa tai tehdä tätä asiaa vähän paremmin?” – No kun en vaan voi, en jaksa ja en tee, sori. Tämä on mulle tunnollisena tyttönä hankalaa, mutta toisaalta tosi kehittävää tulevaisuutta ja elämää varten!

Kaiken kaikkiaan koen, että urheilun ja opiskelun yhdistäminen on ehdottomasti mahdollista ja myös todella kannattavaa. Se vaatii tottakai paljon suunnitelmallisuutta ja ahkeruutta, mutta se myös antaa todella paljon eväitä elämälle.

xxx
Airi



In English:


I study at the University of Southern Denmark and my program is called economics and business administration. To be honest, I've never completely known what I want to study or what I want to work with when I "grow up", and I still don't know. I chose this study because it's a broad study which gives many different opportunities. Besides, I really like mathematics and I also thought that I can easily combine some basic business studies with my sports. Well, it hasn't been quite that easy but I'll get back to that later on.

I finished the high school in Finland and after that I moved to Denmark for badminton. I've always been good at school and I have very good grades from high school. However, at that time I felt like I wanted to focus 100% on badminton since I had a big and clear goal in my mind - the Olympics in Rio. Although I like studying as well, back then I just wasn't motivated or interested in studies because everything I wanted was badminton. Still, I've always known that I want to study further and I knew that the motivation will come at some point. Looking back now, I think that it was absolutely the right choice for me to focus only on badminton for those years cause I honestly don't think that I could have come this far otherwise. Besides, I was young and I had the chance to be a full-time athlete so why wouldn't I have done that!

After the Rio-qualification year, two years ago, I felt super motivated to start studying again. I didn't lose the motivation for badminton but I just felt like I wanted something else too. I also thought that the studies would affect my sports positively as well. I tried to get in to the uni already then but even though I have very good grades from the high school, the Danish criteria was so different that I couldn't get in. So during the next year I had to study some extra high school courses in order to meet the Danish criteria. I for example wrote 42 history essays during that year and I can tell you that I haven't needed any of that knowledge at the uni, but the main thing is that I got in to the school.

Starting the university a year ago was a huge change of course. I guess I underestimated the work load and I wasn't expecting the courses to be that tough and demanding. In my studies, there's a lot of mathematics, which I like a lot but at the same time mathematics is something that requires hours and hours of work. You just can't go to the exam and write a story on the paper like you can try to do in some other subjects where you're asked about for example leaderships types and motivation. To those kind of questions you can try to come up with something as there is no one exact correct answer, but in mathematics you need to know that the derivative of 2x is 2 and there's no way out no matter how much you explain. So you seriously need to practice a lot and make sure to solve the homework problems every week.

Now, after the first year of uni, I know a bit more about the pros and cons of being a student-athlete. First of all, it wasn't quite as easy as I thought. I studied the full program this year which was too much, to be honest. The contrast between my old life and this new life was huge as I suddenly had to study 6 hours a day besides training. I should have decreased the amount of training for sure, but I was just pushed to do more and more. So combining school and sports didn't really work out for me this year but I learned from this for sure. The coming year I will only study half the program and I'll also be more strict about the decision about how much to practice and how many tournaments to play, since it's about my own well-being after all.

However, I see many positive things about combining sports and studies. First of all, I now have some idea what to do after finishing my badminton career some day. Another thing that motivates me to study is that I'm constantly learning new useful things that I can use not only in the future but already now in sports. I'm of course not calculating derivatives or statistics while playing but I've learned a lot about for example group work and different personalities, leadership styles and how to motivate your employees, budgeting, marketing and how different organizations function. These are all things that I can somehow make use of in my everyday life as an athlete. 

The third positive thing that comes to my mind is that I now have something else than just badminton to think about. If I lose a match for example, I know that it's just badminton, it's not the whole life. And the fourth thing is the social life and the friends at the uni. This is something that I'll be missing out a lot as I'll be living in Finland and hence not going to school that much, and it really makes me sad.

Probably the most difficult thing for me about being a student-athlete has been the fact that there are so many demands. My coaches want me to be committed to training and at school they want me to be committed to the studies. Either of them cannot see or know about the other side which is understandable. I just need to be strong enough to say no to something sometimes. It is of course very important for me to talk with my coaches and with the school so that they understand me and my work load but still there are sometimes situations where someone gets frustrated. "Why can't you just do this, attend this event or do this thing a bit better?" - Well, I just can't right now, I don't have time and energy, I'm sorry. This is something that is super difficult for me, a conscientious person as I am, but on the other hand it is gonna help me to develop and grow as a person.

All in all, I think that combining sports and studies is for sure possible and lucrative. It takes a lot of planning, scheduling and hard work, but it also gives you a lot. 

xxx
Airi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti